"Näin kirous taistelee siunausta vastaan ja tahtoo tuomita sen kuolemaan ja tuhota sen; mutta ei jaksa. Sillä siunaus on jumalallinen ja ijankaikkinen, sentähden sen välttämättömästi täytyy väistyä. Sillä jos se siunaus, joka Kristuksessa on, voitettaisiin, voitettaisiin Jumala itse. Mutta tämä on mahdotonta; sentähden Kristus, Jumalan voima, vanhurskaus, siunaus, armo ja elämä, voittaa ja kukistaa nämät kuoleman ja kirouksen ilman sodatta tai aseitta tässä meidän runmiissamme, jotteivät ne enää voi vahingoittaa niitä, jotka uskovat."
Tämmöisiä totuuksia varten sopii todella taistella; mutta kuka, paitsi perkele, tahtoisi taistella niitä vastaan? Olisi hupaista tietää, mitä Fritz ajattelisi näistä kaikista.
Wittenbergissä, Helmikuulla 1513.
Kristofer palasi eilen illalla torilta, jossa ylioppilaat olivat
polttaneet Tetzelin thesit, jotka tämä kirjoitti vastaukseksi T:ri
Lutherille. Tetzel piileskelee paavillisen arvon takana ja syyttää T:ri
Lutheria, että hän ahdistaa pyhää isää itseä.
Mutta T:ri Luther sanoo, ettei mikään koskaan saa häntä väärä-uskolaiseksi; että hän tahtoo myöntää paavin äänen Kristuksen omaksi ääneksi. Ylioppilaat sytyttivät tämän rovion torilla kokonaan omalla edesvastauksellaan. He ovat aivan ihastuneet T:ri Martin'iin, mutta vihastuneet Tetzeliin ja Dominikaneihin.
"Kuka epäilee", sanoi Kristofer, "kuinka taistelo päättyy, kun kaikki oppi, rehellisyys ja totuus on toisella puolella, ja muutamat viheliäiset, ahneet munkit toisella?" Ja hän jatkoi kertomustansa palosta ja ylioppilaitten puheista yhtä suurella riemulla, kuin se olisi ollut voitto Tetzelistä ja anekauppiaista itsestä.
"Mutta minusta nähden", sanoin minä, "T:ri Luther ei katso asiaa niin helpoksi, kuin te. Minä olen huomannut nykyisin, että hän on totinen ja välisti sangen alakuloinen. Hän ei näytä ajattelevan, että voitto jo on saatu."
"Nuoret soturit", lausui Gottfried, "ovat usein yhtä hilpeät iltaa ennen ensi taisteloansa, kuin turnajaisten aattona. Vanhat soturit ovat totiset ennen taisteloa. Heidän rohkeutensa tulee tappelun ohessa. Näin lienee, luullakseni, T:ri Lutherin laita. Sillä taistelo lähestyy varmaan. Jo luopuvat muutamat hänen vanhoista ystävistänsä hänestä. Sanotaan, että Roman censori, Prierias, on moittinut hänen thesejänsä ja kirjoittanut niitä vastaan."
"Mutta", vastasi Kristofer, "kerrotaan myöskin, että paavi Leo kiitti T:ri Lutherin neroa ja sanoi, että se oli vaan munkkien kateus, joka keksi virheitä hänessä. T:ri Luther luulee, että paavin tarvitsee vaan saada tietää totuus näistä anekauppiaista, ja hän hylkää heidät kokonaan."
"Rehelliset ihmiset luulevat kaikkia ihmisiä rehellisiksi, kunnes he havaitaan epärehellisiksi", arveli Gottfried kuivakiskoisesti; "mutta Roman hovi on tuhlaavainen ja aneista hyötyy hyvästi."