Hän viittasi minua olemaan vaiti ja käänsi kiireesti keskustelun toisaallepäin.
Kun jäimme kahden kesken, selitti hän minulle syynsä. "Minä annoin hänelle viime viikolla rahaa anekirjeesen ja hän osti yhden joltakulta T:ri Tetzelin kumppanilta", kertoi hän; "ja kun hän tuli kotiin, näytti hänen mielensä keveämmältä, kuin mitä olen vuosikausiin nähnyt, siitä kuin Jumala rankaisi meidät synneistämme ja pikku Dietrich kuoli. Minä en soisi millään lailla, että tämä vähäinen lohdutus riistettäisiin häneltä, olipa se tosi taikka väärä."
Tämä oli surullinen juttu, tavallinen kyllä joka kaupungissa ja kylässä, mitä syntiin tulee, ja ainoastaan tavaton siihen kaipaukseen katsoen, joka vielä asui rikollisten sydämessä ja tarkoitti parempaa tilaa.
Minä esittelin, että nainen palaisi sukulaistensa luo taikka menisi luostariin.
"Hänellä ei ole mitään sukulaisia, jotka vastaan-ottaisivat häntä", vastasi pappi; "enkä minä ikinä lähetä häntä nunna-joukon ylenkatsottavaksi ja kuritettavaksi — ei ikinä!"
"Mutta hänen sielunsa!" minä sanoin, "ja teidän?"
"Laupias Herramme vastaan-otti semmoisia", hän vastasi melkein tuimasti, "ennemmin kuin Farisealaisia."
"Semmoiset vastaan-ottivat Hänet!" lausuin minä tyvenesti, "mutta Hänet vastaan-otettuaan he menivät pois eivätkä tehneet sotia enää."
"Mutta koska Jumala on sanonut, että pappi teki syntiä, jos hän nai?" hän kysyi; "ei Vanhassa Testamentissa, sillä pappi Elkanan ja Hannan poika palveli Herraa temppelissä, niinkuin ehkä pikku Dietrich'imme", hän lisäsi matalalla äänellä, "nyt palvelee Häntä Hänen temppelissään. Ja missä paikassa Uudessa Testamentissa sitä kielletään?
"Kirkko kieltää sen", minä sanoin.