Meistä tuli pian hyvät ystävät; ja kauan aikaa sen jälkeen, kuin vanha ritari ja hänen sisarensa olivat menneet levolle, valvoimme, Ulrich von Gersdorf ja minä, ja puhuimme T:ri Lutherista, hänen jaloista sanoistaan ja teoistaan, ja nimistä, jotka olivat vielä kalliimmat meille molemmille, kuin hänen.
"Te olette siis Fritz", hän sanoi miettiväisesti tuokion perästä; "se josta he kaikki mielellään kertovat ja jonka vertaista he eivät luule missäkään löytyvän. Te olette se jota, Chriemhildin puheen mukaan, hänen äitinsä olisi tahtonut naimisiin tuon enkeli-neitsyen Eva von Schönbergin kanssa, joka nyt on nunnana Nimptschenissä. Teidän virsikirjanne ja 'Theologia Teutsch'inne' hän otti mukaansa luostariin. Minua ihmeyttää, että maltoitte luopua hänestä ja rupesitte munkiksi", hän jatkoi; "teidän kutsumuksenne oli varmaan hyvin vahva."
Tällä hetkellä se tosiaan tuntui sangen heikolta. Mutta vaikka olisin saanut koko mailman, en olisi tahtonut, että hän huomaisi sen, ja minä sanoin niin vakavalla äänellä, kuin suinkin mahdollista: "minä luulen, että se oli Jumalan tahto."
"No", hän jatkoi, "jokaisen on hyvä, kun on saanut nähdä hänet ja viedä tämän puhtauden ja hurskauden kuvan muassaan luostariin taikka kotiin. Parempi, kuin mikään pyhimysten taulu, on pitää näitä enkelinkaltaisia lapsellisia kasvoja sydämessään, ja tätä ääntä, joka oli suloinen, kuin urkujen soitto."
"Niin on", minä lausuin enkä olisi enää saanut sanaakaan sanotuksi. Onnekseni rupesi hän juttelemaan muista asioista, ja piti pitkiä puheita pikku Chriemhildinsä kauneudesta ja hyvyydestä, jonka kanssa hän aikoi tulevana vuonna mennä naimisiin. Tällä välin ainoastaan kaksi ajatusta pysyi selvänä minussa, nimittäin, mitä äitini oli toivonut Evan ja minun suhteeni sekä että Eva oli ottanut minun "Theologia Teutschini" mukaansa luostariin.
Kesti muutamia päiviä, ennenkuin minun onnistui siirtää nämät suloiset, viattomat, hyvin tunnetut kasvot niille pyhille, ylhäisille sijoille sydämessäni, jossa minä voin ilman vaaratta katsella niitä.
Mutta minä luulen, että Ulrich piti minua erittäin hartaana kuunteliana, sillä noin tunnin kuluttua sanoi hän:
"Te olette kärsivällinen ja hyvänluontoinen munkki, kun näin kuuntelette lempijuttujani. Hän onkin teidän sisarenne, ja minä soisin, että olisitte läsnä häissämme. Mutta kaikissa tapauksissa lienee Chriemhildin ja heidän kaikkien hauska saada nauttia Fritzistä."
Minä olin aikonut lähteä Wittenbergiin muutamaksi päivää, mutta tämän keskustelun jälkeen en uskaltanut kohta lähteä. Minä palasin Tübingin yliopistoon rauhoittamaan mieltäni vähäisen kreikalla ja hebrealla mainion Reuchlin'in johdolla, koska se on generali-vikariuksemme tahto, että lukisin näitä kieliä.
Tübingissä T:ri Lutherin theseistä väitettiin joka paikassa. Oppineet miehet riemuitsivat niistä, koska ne ahdistivat sivistymättömyyttä ja taitamattomuutta; suorat, vilpittömät miehet tervehtivät niitä niinkuin vastaväitettä valheen ja petoksen järjestelmää vastaan; jumaliset miehet kiittivät Jumalaa niistä, koska ne puollustivat hurskautta ja totuutta. Ylioppilaat vastaan-ottivat innolla T:ri Lutheria, niinkuin uuden aikakauden ruhtinasta; iso-ikäinen Reuchlin ja useat professorit myönnyttivät, että hän hätyyttää vanhoja vihollisia uudelta taholta.