Suurempi vaara uhkaa häntä kuitenkin nyt — kirkonpannan bulla, jota, niinkuin kerrotaan, paraikaa laitetaan Romassa ja joka on aina ennen pirstannut kaikki, mihin se vaan sattui. T:ri Luther on kyllä opettanut, ettei meidän tule kauhistua sitä hengellisenä aseena, mutta me pelkäämme sen ajallista vaikutusta, erittäin, jos keisari julistaa hänet lainhylyksi.
Hän puhuu todellakin usein siitä, että hän aikoo etsiä turvaa jossakin muussa maassa; hyvä vaaliruhtinas itse on toisinaan neuvonut häntä siihen. Hän pelkää, ettei hän kauemman aikaa jaksa suojella häntä. Mutta Jumala säästäköön hänet Saksalle!
Kesäkuun 23 p. 1520.
Kun tänä iltana istuimme isäni huoneessa, toi Kristofer meille painosta aivan kostean kappaleen T:ri Lutherin Kehoituksesta Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa ja Saksan Kansakunnan Kristitylle Aatelistolle Kristikunnan Uskonpuhdistukseen. Ojentaen sitä äidin-äidillemme hän sanoi:
"Tässä, madame, on ase, joka sopisi Schönhergein urhoollisimmille ajoille ja pystyy linnoja jaottamaan."
"Voi", huokaili äitimme, "aina vaan sotia ja taisteloita! Täytyy valittaa, ettei hyvää työtä saada toimeen levollisemmalla tavalla."
"Voi, äidin-äiti", isäni lausui: "katsokaat vaan, kuinka tyttärenne porvarillinen elämä on hävittänyt hänen esi-isiensä, ristiretkeläisten, sankariluonnon. Hän luulee, että Pyhät paikat voitetaan takaisin uskottomien käsistä ilman yhtäkään ainoastaan sillä, että pyytää heiltä anteeksi ja suutelee heidän vaatteittensa liepeitä."
"Teidän olisi pitänyt kuulla Katarina Krappia, T:ri Melancthonin vaimoa!" vastasi äitimme; "hän arvelee, niinkuin minä, että nämät ovat kauheat ajat. Hän sanoo, ettei hän koskaan näe tohtorin menevän pois ilman ajattelematta, että he sulkevat hänet johonkin julmaan, maanalaiseen vankihuoneesen, ennenkuin he tapaavat toisensa jälleen."
"Mutta muista, rakas äiti", minä sanoin, "kuinka pelkäsit, kun T:ri Luther ensin ahdisti Tetzeliä ja hänen aneitansa kolme vuotta takaperin! Vaan kumpi heistä on voitolle päässyt? Kaikki rehelliset ihmiset Saksassa ihmettelevät T:ri Martin'ia; mutta ylenkatsottuna omalta puolueeltansa, moitittuna legatilta Tetzel raukka kuoli, niinkuin kerrotaan, särkyneellä sydämellä kohta suuren Leipzigin väittelyn perästä."
"Tetzel parka!" äitini lausui; "hänen aneensa eivät kyenneet särkynyttä sydäntä sitomaan. Minä olen aina rakastava T:ri Lutheria siitä, että hän kirjoitti lohdutuskirjeen hänelle, kun hän oli kuolemallansa ja vieläpä hänen oma puolueensa halveksi häntä ja hylkäsi hänet. Minä toivon, että Hän, jonka on voima anteeksi antaa, armahti hänen sieluansa."