"Kuuletko sinä tätä, oi paavi, ei kaikkein pyhin, vaan kaikkein syntisin? Syösköön Jumala taivaansa korkeudesta pian sinun valta-istuimesi kadotuksen syvyyteen!" vaaleni äiti ja risti silmänsä.
Mikä kaikkein enimmän vaikutti minuun, oli tuo yksinkertainen selitys:
"On sanottu, että paavi, piispat, papit, munkit ja nunnat ovat hengellinen elikkä kirkollinen sääty; mutta että päinvastoin ruhtinaat, aateliset, porvarit ja talonpojat ovat maallinen sääty elikkä maallikot. Älköön kukaan kuitenkaan huoliko tästä. Kaikki kristityt kuuluvat hengelliseen säätyyn; ja heidän ainoa eroituksensa on se virka, jota he toimittavat. Meillä on kaikilla yksi kaste, yksi usko, ja tämä se on, joka perustaa hengellisen ihmisen."
Jos tässä todella on perää, kuinka monta entistä epäilystäni se kerrallaan pyyhkäisee pois! Kaikki kutsumukset ovat siis hengellisiä kutsumuksia; kaikki miehet ja naiset kuuluvat samaan hengelliseen veljeskuntaan. Äitini astuu siis todella ja epäilemättä yhtä hyvin sitä tietä, joka on määrätty hänelle, kuin täti Agnes; ja luostari-elämä on vaan yksi yhtä pyhien kutsumusten joukosta.
Kun minä sanoin tätä äidille, vastasi hän: "minäkö yhtä pyhä nainen, kuin täti Agnes! Ei, Elsa! mitä ikinä T:ri Luther rohjennee väittää, sitä hän ei sanoisi. Minulla on toisinaan toivo, että kalliin Poikansa tähden Jumala kuulee myöskin minun heikot rukoukseni; mutta kun rukoilee yöt päivät ja hylkää kaikki Jumalan tähden, niinkuin sisareni Agnes, se on kokonaan toista."
Mutta kun astuimme kadun poikki kotiimme, ilmoitin minä Gottfriedille, kuinka paljon nämät T:ri Lutherin sanat olivat liikuttaneet minua, ja kysyin, luuliko hän, että me maallisessa kutsumuksessamme emme ainoastaan tee työtämme jonkunlaisen välillisen luvan, vaan välittömän Jumalan, kutsumuksen johdosta, vastasi hän:
"Minua, Elsa, epäilyttää, onko se kutsumus, joka saattaa ihmiset luopumaan kodistansa, Jumalalta ollenkaan; onko Hän tätä käskenyt taikka edes sallinut."
Mutta jos Gottfried on oikeassa, niin Fritz on uhrannut elämänsä sulalle erhetykselle. Kuinka minun käy sitä uskominen? Vaan jos hän kuitenkin huomaisi sen, kuinka hänen elämänsä muuttuisi! Emmekö vieläkin voisi saada häntä takaisin? Mutta minä uneksin.
Lokakuun 25 p. 1520.
Yhä palavampia sanoja T:ri Lutherilta. Me olemme tänään lukeneet hänen uuden kirjansa Babelin Vankeudesta. "Jumala on sanonut", kirjoittaa hän tässä, "'jokainen, joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi.' Tästä lupauksesta, jos me vastaan-otamme sen uskolla, riippuu koko meidän pelastuksemme. Jos uskomme, vahvistaa jumalallinen lupaus sydäntämme; ja vaikka kaikki hylkäisivät uskovaiset, ei tämä lupaus, jota hän uskoo, koskaan hylkää häntä. Sen avulla hän saa torjutuksi vihollisen, joka hyökkää hänen sieluansa vastaan, sen avulla hän vastustaa säälimätöntä kuolemaa, vieläpä Jumalan tuomiotakin." Ja hän lisää toisessa paikassa: "se lupaus, joka tehdään kasteessamme, on itsessänsä riittäväinen ja käsittää enemmän, kuin mitä me milloinkaan voimme täyttää. Tästä syystä kaikki muut lupaukset hävitkööt. Jokainen, joka rupeaa papiksi taikka hengelliseen veljeskuntaan, ymmärtäköön hyvin, etteivät munkin eikä papin toimet, olivatpa kuinka vaikeat tahansa, milläkään tavalla Jumalan silmissä eriä maamiehen toimista, joka viljelee maatansa, taikka naisen, joka hoitaa talouttaan. Jumala arvostelee kaikkea uskon mitalla. Ja tapahtuu usein, että mies- taikka naispalvelian yksinkertainen työ miellyttää Jumalaa enemmän, kuin munkkien paastoamiset ja teot, koska niistä usko puuttuu."