XVII.
Evan kertomus.
Minä olen lukenut koko Uuden Testamentin sisar Beatricelle ja täti
Agnesille. Hyvin erilaisia kuuntelioita he olivat mitä käsitykseen ja
elämänkokemukseen tulee; mutta molemmat yhtyivät, niinkuin niin monet
Hänen maallisen elämänsä aikana, Jesuksen jalkain juuressa.
"Hän ei olisi ylenkatsonut minua, ei edes minua", sanoi sisar Beatrice "Minuakin raukkaa, jota he nimittävät puoliviisaaksi ja puolihulluksi, olisi Hän toivottanut tervetulleeksi."
"Eikö Hän siis toivota?" minä kysyin.
"Luuletko sinä niin? Niin, minä luulen — minä olen varma, että Hän niin tekee. Hän ei ylenkatso minun vähäisiä järjen ja rakkauden palasia ja jäännöksiä. Hän ottaa minut semmoisena kuin minä olen."
Kun eräänä päivänä olin lukenut heille sen Pyhän Luukkaan luvun, joka sisältää vertaukset kadotetusta penningistä, kadonneesta lampaasta ja tuhlaajapojasta, kuunteli täti Agnes, laiha käsi poskellaan ja suuret, mustat silmät käännettyinä minuun, hartaasti loppuun saakka ja lausui sitten:
"Siinäkö kaikki, lapseni? jatka seuraavasta luvusta."
Minä aloin rikkaasta miehestä ja väärästä huoneenhaltiasta; mutta ennenkuin olin monta sanaa lukenut, sanoi hän tyytymättömällä äänellä: "Jo riittää. Siinä puhutaan toisesta asiasta. Ei yksikään Farisealainen siis tullut luoksensa! Jos minä olisin ollut kovien, ylpeitten Farisealaisten parissa — niinkuin minä luultavasti olisin, kun Hän aikoi, epäilemättä ihmetellen, että Hän niin unhotti arvonsa, jotta Hän söi publikanein ja syntisten kanssa — jos siis minä olisin ollut siellä ja olisin kuullut Hänen puhuvan näin, Eva, olisin minä varmaan langennut Hänen jalkainsa juureen ja sanonut: 'Herra, minä en ole mikään Farisealainen enää — minä olen kadonnut lammas, ei yksi noista yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä — kuljeksiva lapsi, ei vanhempi veli. Aseta minut alhaiselle paikalle publikanein ja syntisten joukkoon — alhaisemmalle kuin kenenkään muun; sano vaan, että Sinä tulet myöskin minua etsimään, myöskin minua.' Eikä, lapseni, Hän olisi työntänyt minua pois! Mutta", hän lisäsi hetken perästä, pyyhkien pois kyyneliä, jotka pitkäänsä juoksivat hänen kuivettuneille poskillensa, "eikö ole missään sanottu, että kukaan Farisealainen tuli Hänen luoksensa?"
Minä koetin katsoa, vaan en löytänyt mitään paikkaa, jossa olisi suoraan mainittu, että Farisealainen oli luopunut ylpeydestänsä, itsekylläisyydestään ja hyvien töitten paljoudesta Jesuksen tähden. Aina vaan publikanit näyttivät sitä tekevän. Täti Agnes oli toisinaan huolestunut.