"Vaan kuitenkin", hän lausui, "olen minä tullut. Minä en ole enää niitä, jotka pitävät itseänsä vanhurskaina ja ylenkatsovat muita. Mutta minun täytyy astua sisään kaikkien viimeiseksi muitten jälkeen. Minä Hänen armonsa ihme olen, eikä se vaimo, joka oli syntinen; sillä koska ei mikään synti niin pidätä Hänen tyköänsä, kuin hengellinen ylpeys, ei myöskään löydy mitään niin alentavaa syntiä puhtaitten ja nöyrien enkelein taikka Herran silmissä. Mutta katso uudestaan, Eva! Eikö siellä ole ainoatakaan esimerkkiä, että semmoinen, kuin minä, on pelastettu?"
Minä löysin kertomuksen Nikodemuksesta, ja me seurasimme sitä koko evankeliumin lävitse siitä alkain, kuin hän salaisesti yöllä kävi suuren Kansanopettajan luona siihen asti, kuin hän suoraan tunnustaa hyljätyn Vapahtajan Hänen vihamiestensä edessä.
Täti Agnes arveli, että tämä oli se esimerkki, jota hän etsi, mutta hän tahtoi olla aivan varma siitä.
"Nikodemus tuli nöyrästi oppimaan", hän sanoi. "Me emme lue missään, että hän ylenkatsoi muita taikka luuli, että hän voisi tehdä itsensä pyhimykseksi."
Viimein tulimme Apostolein Tekoihin ja sieltä löysimme kertomuksen yhdestä "ankarimpaan Farisealaisten lahkoon kuuluvasta", joka todesti luuli palvelevansa Jumalaa, kun hän vainosi ylenkatsotuita Nazarealaisia kuolemaan asti. Siitä ajasta saakka täti Agnes valitsi ja piti rakkaana jokaisen kappaleen St. Paavalin kertomuksesta ja jokaisen lauseen hänen saarnoissansa ja kirjoituksissaan. Hän oli löytänyt sen esimerkin, jota hän etsi — "Farisealaisen, joka pelastettiin" — hänessä, joka armahdettiin, "että hänessä ensin Jumala näyttäisi pitkämielisyytensä rikkaudet niille, jotka jälestäpäin hänen sanansa kautta uskoisivat."
Hän päätti oppia latinaa, että hän saisi itse lukea näitä jumalallisia sanoja. Oikein liikutti, kun näki, kuinka hän istui noviisien joukossa, joita minä opetin, ja huolellisesti tavasi sanoja ja harjoitti deklinationeja ja konjugationeja. Minulla ei ollut yhtäkään niin kärsivällistä oppilasta, kuin hän; sillä vaikka useat olivat ahkerat alussa, väsyi melkoinen osa muutaman viikon työn perästä, kun eivät huomanneet suuresti edistyneensä. He sanoivat, ettei se milloinkaan kaikkuisi niin luonnolliselta ja tosiperäiseltä, kuin jolloin sisar Ave käänsi heille saksaksi.
Minä soisin, että joku oppinut mies kääntäisi raamatun saksan kielelle. Miks'ei kukaan ajattele sitä? Löytyy kyllä, niinkuin priorinna kertoo, yksi saksalainen käännös latinasta, joka tehtiin noin kolme- tai neljäkymmentä vuotta takaperin; mutta se on kovin iso ja kallis, eikä sen kieli miellytä yhteistä kansaa. Minä soisin, että Paavi käyttäisi osaa anerahoistansa uuteen Uuden Testamentin käännökseen. Luullakseni se olisi paljon otollisempi Jumalalle, kuin Pietarin kirkon rakentaminen.
Kenties, jos kansalla olit saksalainen Uusi Testamentti, he eivät ostaisi aneita; sillä minä en löydä missään evankeliumissa eikä epistolassa sanaakaan anteeksi-antamusten ostoista; ja mikä vielä kummallisempi on, ei sanaakaan Pyhän Neitsyen palvelemisesta eikä nais- ja miesluostareista. Minä en ole havainnut, että pyhät apostolit ovat perustaneet mitään tämmöistä yhteiskuntaa taikka kehoittaneet ketään sitä tekemään.
Uudessa Testamentissa ja siinä Vanhan Testamentin osassa, jonka olen lukenut, on niin usein kielletty palvelemasta ketään muuta, kuin Jumalaa, että minä olen kokonaan lakannut Pyhää Äitiä rukoilemasta, ja monesta syystä.
Ensiksi olen paljon varmempi, että Herramme Jesus aina kuulee meitä pikemmin, kuin Hänen äitinsä, koska Hän niin usein sanoo sitä. Ja minä olen paljon varmempi, että Hän voi auttaa, koska minä tiedän, että kaikki voima taivaassa ja maassa on annettu Hänelle.