Ja toiseksi, jos olisinkin aivan varma, että Pyhä Neitsyt ja pyhimykset aina voisivat kuulla minua ja auttaa taikka välittää, tiedän minä myöskin, ettei kukaan heistä — ei Pyhä Äiti itsekään — ole puoleksi niin sääliväinen ja täynnä rakkautta eikä voisi ymmärtää meitä niin hyvin, kuin Hän, joka kuoli meidän tähtemme. Evankeliumeissa pääsi aina helpommin Hänen kuin opetuslasten puheille. St. Pietari menetti malttinsa kiivautensa innossa. Hellä harmi voitti rakastetun Johanneksen kärsivällisyyden, ja hän rukoili tulta taivaasta niitten päälle, jotka eivät tahtoneet vastaan-ottaa hänen Mestariasa. Kaikki pyhät apostolit nuhtelivat äiti-raukkoja, kun he toivat lapsensa, ja aikoivat lähettää pois Kanaan vaimon; mutta Hän otti leppiästi pienokaiset syliinsä niitten äitien käsistä, joita opetuslapset olivat nuhdelleet. Hänen pitkämielisyytensä ei loppunut koskaan; Hän ei koskaan ymmärtänyt ketään väärin eikä saattanut ketään murheelliseksi. Sentähden minä rukoilen yksistänsä Häntä ja Isäämme taivaassa, ja yksistään Hänen kauttansa. Sillä jos Hän on laupiaampi syntisille, kuin kaikki pyhimykset, ketä kaikista pyhimyksistä Jumala rakastanee, niinkuin Häntä, suuresti rakastettua Poikaansa? Hän näyttää olevan meille kaikki, mitä missäkin asiassa tarvitsemme. Korkeampaa välittämistä me emme voi löytää, hellempää rakkautta me emme voi pyytää.
Ja minä olen aivan varma, ettei Herran lempeä Äiti, se opetuslapsi, jota Jesus rakasti, se apostoli, joka käännytettyjensä joukossa ei tahtonut tietää mistään muusta, kuin ristiin-naulitusta Jesuksesta Kristuksesta, suinkaan kaipaisi mitään kunnian-osoitusta, joka annettaisiin Hänelle eikä heille.
Ei, päinvastoin, jos Pyhä Neitsyt ja pyhät apostolit ovat kuulleet, kuinka kaikkina näinä vuosina katkeria ja valheellisia asioita on puhuttu heidän Herrastaan; kuinka Hänen rakkautensa on väärin ymmärretty ja Häntä on kuvattu tylyksi rukoileville — Häntä, joka käskee syntisten tulla ja saada anteeksi; — eikö tämä ole kylläksi himmentänyt heidän autuuttansa itse taivaassakin?
Eräs nunna on nykyisin muutettu luostariimme. Hän tuli alkuansa Bömistä, jossa kaikki hänen sukulaisensa olivat surmatut, koska he kuuluivat Johan Hussin, väärä-uskolaisen, puolueesen. Hän on paljon vanhempi, kuin minä, ja sanoo hyvin muistavansa minun sukunimeni ja että iso-setäni, täti Apnesin isä, kuoli väärä-uskolaisena! Hän ei tiedä kertoa, minkälaista väärä-uskolaisuutta se oli, mutta luulee, että se koski pyhään sakramenttiin ja paavin valtaan. Hän oli kuullut, että hän muutoin oli armelias ja hurskas mies.
Oliko isäni siis Hussiti?
Minä olen löytänyt sen lauseen lopun, jonka hän antoi minulle kuolinvuoteellansa testamentiksi: "niin on Jumala mailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei kukaan, joka uskoo Häneen, huku, vaan jokainen saa ijankaikkisen elämän." Eikä se seiso semmoisessa kirjassa, jota ei kristittyin lasten sovi lukea, niinkuin se pappi, joka otti sen minulta, sanoi, vaan Pyhässä Raamatussa.
Lieneekö mahdollista, että mailma on palannut jälleen siihen tilaan, jossa se oli, kun hallitsiat ja papit teloittivat Vapahtajan ja St. Paavali vainosi opetuslapsia, niinkuin väärä-uskolaisia?
Nimptschenissä 1520.
Kummallinen kirja Lutherilta Babelin Vankeudesta on ilmestynyt meidän joukossamme muutamia viikkoja sitten; ja vaikka johtajat ottivat sen meiltä, koska se oli vaarallinen nunnain lukea, ei sitä kuitenkaan otettu, ennenkuin useat meistä tiesivät sen sisällön. Se on synnyttänyt paljon levottomuutta luostarissa. Muutamat arvelevat, että siinä on törkeän jumalan-pilkan sanoja; toiset, että siinä on elävän totuuden sanoja. T:ri Luther väittää siinä, että synnit saadaan anteeksi ilman mitään; että paavi ja moni pappi vihaa Jumalan totuutta; ja ettei munkin tai nunnan elämä ja kutsumus ole millään lailla pyhempi, kuin kenenkään nöyrästi uskovaisen maallisen miehen tai naisen — ettei nunna ole pyhempi, kuin kukaan vaimo tai palveluspiika!
Tätä useat vanhemmat nunnat katsovat suoraksi valan häväistykseksi. Täti Agnes sanoo, että se on totta, ja enemmän kuin totta; sillä siitä päättäen, mitä minä olen kertonut hänelle, ei hänen sovi ollenkaan epäillä, että täti Cotta on kaiken elämänsä ollut nöyrempi ja hurskaampi nainen, kuin miksi hän koskaan voi toivoa pääsevänsä. Ja mitä raamatun käskyihin tulee, näyttävät ne tosiaan paljon enemmän tarkoittavan ihmisiä, jotka elävät kodissa kuin jotka ovat suljetut luostareihin. Usein, kun opetan nuorille noviiseille epistolain käskyjä, he sanovat: