Tuhraan koetin minä kehoittaa vapauttajaani seuraamaan itseäni pakomatkallani. "Mailma olisi vankihuone minulle, veli", sanoi hän, suruisesti hymyillen. "Kaikki, joita minä rakastin siinä, ovat kuolleet, ja mitä minä tekisin siinä vanhuksen ruumiilla ja lapsen avuttomalla kokemattomuudella? Älä pelkää minun puolestani", hän lisäsi, "minäkin saan, luullakseni, kerran asua kodissa; mutta ei maan päällä!"
Ja niin me erosimme. Hän palasi luostariin, vaan minä kuljin jokien ja metsien poikki tähän jalon ritarin Frans von Sickingen'in linnaan, joka sijaitsee mäellä kahden joen yhtymäpaikassa.
Ne hiljaiset viikot, joita minä olin viettänyt vankihuoneessa, olivat olleet hyvin vilkkaita viikkoja ulkona mailmassa. Kun saavuin tähän Ebernburgin linnaan, olivat kaikki sen asukkaat kovasti levottomina siitä, että T:ri Luther oli kutsuttu Wormsiin. Hänen nimensä ja äskeinen vankeuteni hänen uskonsa tähden olivat kylläiset hankkimaan minulle vieraanvaraisuutta linnassa, ja minä vastaan-otettiin hyvin sydämellisesti.
Täällä oli toista menoa, kuin yksitoikkoisessa luostarissa ja hiljaisessa vankihuoneessa. Kaikki oli elämää ja liikettä; ahkerasti keskuskeltiin, mitä oli paras tehdä T:ri Lutherin hyväksi; lakkaamatta meni ja tuli sanansaattajia ratsain ja jalkaisin Ebernburgin ja Wormsin välillä, jossa valtiopäivät jo istuvat ja jossa hyvä ritari Frans viettää paljon aikaa keisarin palveluksessa.
Ulrich von Hutten on myöskin ajottain täällä. Hän soimaa ankarasti munkkien uskonvimmaa ja ruhtinaitten penseyttä. Täällä on lisäksi T:ri Bucer, T:ri Lutherin oppilas, jonka tämän terveelliset sanat suuressa Augustinilaisten kokouksessa Heidelbergissä olivat vapauttaneet Roman orjuudesta.
Huhtikuun 30 p. 1521.
Kokonaisen aikakauden tapaukset näyttävät tunkeuneen yhteen tähän viimeiseen kuukauteen. Muutamia päiviä siitä, kuin viimein kirjoitin, päätettiin toimittaa lähettiläskunta T:ri Lutherille, joka siihen aikaan nopeasti lähestyi Wormsia, pyytämään, ettei hän menisi kaupunkiin, vaan poikkeisi Ebernburgiin. Keisarin rippi-isä, Glapio, oli vakuuttanut ritari von Sickingen'ille ja hovisaarnaaja Bucerille, että kaikki kävisi helposti sovittaminen, jos vaan T:ri Luther karttaisi turmiollista askelta eikä ilmestyisi valtiopäivillä.
Joukko ratsumiehiä lähetettiin sentähden pysäyttämään tohtoria hänen matkallansa ja johdattamaan häntä, jos hän siihen suostui, Ebernburgiin, "hurskauden suojaan ja majaan", joksi sitä on nimitetty.
Minä seurasin vähäistä matkuetta, jonka johtajaksi Bucer oli valittu. Minä en uskonut, että T:ri Luther tulisi. Vastahakaan muuta seuruetta minä en ollut tuntenut häntä ainoastaan kun hän astui mailman suurelle näkymölle vääryyden vastustajana, vaan silloinkin, kun hän oli yksinkertainen, suora, tuntematon munkki. Ja minä tiesin, että se askel, joka muitten mielestä näytti niin tärkeältä, koska se saatti hänet turvallisesta tuntemattomuudesta vaaralliseen etevyyteen koko kristikunnan silmiin, ei hänestä ollut mikään suuri hetken ponnistus, vaan ainoastaan vähäinen askel sillä kuuliaisuuden ja halvan velvollisuuden uralla, jota hän oli koettanut niin monta vuotta astua. Mutta minä pelkäsin. Minä epäilin Glapiota ja luulin, että koko tämä paavillisen puolueen yritys, joka tarkoitti tohtorin poistumista, tehtiin vaan heidän eikä hänen tähtensä.
Minun ei olisi tarvinnut olla levotonna kumminkaan T:ri Lutherin puolesta. Bucer rukoili häntä hellän innon puheliaisuudella; hänen uskolliset ystävänsä ja matkakumppaninsa Jonas Amsdorf ja Schurff horjuivat, mutta T:ri Luther ei epäillyt hetkeäkään. Hän oli kuuliaisuuden tiellä. Lähin askel oli yhtä luonnollinen ja tärkeä, kuin kaikki muut, vaikka, niinkuin hän oli kerta sanonut, "se vei semmoisten liekkien kantta, jotka ulottuivat Wormsista Wittenbergiin ja roihtivat taivaasen saakka." Hän ei kuitenkaan nyt käyttänyt mitään niitä tehokkaita vertauksia, joita hän kyllä muutoin tavallisesti käytti. Hän sanoi vaan: