Ja hän astui sisään. Sata ritaria tuli häntä vastaan likellä porttia ja saattoi hänet kaupunkiin. Kaksi tuhatta kaupunkilaista odotti häntä hartaasti ja tunkeusi katsomaan häntä, kun hän ajoi pitkin katuja. Kaikki eivät olleet ystäviä. Joukossa oli uskonvimmaisia Espanjalaisia, jotka olivat repineet hänen kirjansa kappaleiksi kirjakojuista ja ristivät silmiänsä, kun näkivät hänet, niinkuin hän olisi ollut perkele itse; hämmästyneitä paavin seuralaisia; ja toiselta puolen pelokkaita kristityitä, jotka panivat kaikki toivonsa hänen uskallukseensa; ihmisiä, jotka olivat vartoneet kauan tätä vapauttamista, jotka olivat saaneet elämän hänen sanojensa kautta ja tallettaneet kodossaan ja sydämessään hänen kuvaansa, sädekehällä ympäröittynä, niinkuin kanoniseeratun pyhimyksen. Ja niin hän eteni väkitungossa, kukaties ainoana siinä, joka ei katsonut T:ri Lutheria vihan tai kunnioituksen sumun lävitse, vaan luuli itsensä yksinäiseksi, heikoksi, avuttomaksi ihmiseksi, joka nojasi ainoastaan Kaikkivaltiaan voiman käsivarteen, mutta lepäsikin siinä turvallisesti.
Ne, jotka tunsivat hänet parhaiten, ehkä ihmettelivät häntä kaikkein enimmän niinä päivinä, jotka seurasivat. Ei hänen miehuullisuutensa tähden — sitä me olimme odottaneet — vaan hänen tyvenyytensä ja kohtuullisuutensa tähden. Näistä näkyi minusta aivan selvään, että Jumala oli pannut sinettinsä tähän hehkuvaan, tuliseen luontoon osoitukseksi, että työ ja mies olivat Jumalasta.
Me emme kukaan tietäneet, kuinka hän vastaisi korkean kokouksen edessä. Kun hän ensin ilmestyi, pelkäsimme muutamat, että hän olisi liian kiivas. Mutta vaaliruhtinas Fredrik ei suinkaan olisi voinut olla malttavaisempi ja levollisempi. Kun kysyttiin, tahtoisiko hän peruuttaa kirjansa, oli luullakseni harva meidän joukossamme, joka ei kummastellut sitä jaloa itsehillintöä, joka ilmestyi hänen vastauksessaan. Hän pyysi mietintö-aikaa.
"Armollisin keisari, armolliset ruhtinaat ja herrat", hän lausui, "mitä ensimäiseen syytökseen tulee, tunnustan, että mainitut kirjat ovat olleet minulta. Minä en voi kieltää niitä. Mitä toiseen tulee, koska näen, että se on kysymys uskosta ja sielujen pelastuksesta ja Jumalan sanasta, kaikkein kalliimmasta tavarasta taivaassa ja maan päällä, menettelisin ehkä varomattomasti, jos äkkiä vastaisin. Minä ehkä sanoisin vähemmän, kuin asia vaatii, taikka enemmän, kuin totuus käskee, ja niin muodoin tekisin vastoin Kristuksen sanoja: 'joka minun kieltää ihmisten edessä, hänen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.' Sentähden pyydän kaikessa alamaisuudessa teidän keisarillista majesteettianne myöntämään minulle aikaa, että minä saan vastata Jumalan sanaa loukkaamatta."
Hän salli, että häntä hetkeksi ajateltiin siksi, joksi useat hänen vihamiehistänsä pilkallisesti soimasivat häntä, pelkuriksi, joka oli rohkea kammiossansa, mutta hämmästyi, kun tuli mailman eteen.
Koko loppupäivän oli hän hyvin iloinen; "niinkuin lapsi", joka arveli: "joka ei tiedä, mikä hänen edessään on;" "niinkuin sotavanhus", sanoivat muut, "joka on varustanut kaikki taisteloa varten;" niinkuin molemmat, ajattelin minä, koska sotavanhuksen voima Jumalan taistelossa on lapsen voima, joka vartioi Isänsä silmää ja nojauu Isänsä käsivarteen.
Sisällinen taistelo odotti häntä jälestäpäin yöllä. Yksi meistä kuuli sen, ja se saatti hänet, joka sen kuuli, ymmärtämään, ettei keisarin läsnä-olo seuraavana aamuna ensinkään peloittanut Lutheria.
Yksinään meidän johdattajamme taisteli tänä yönä semmoisen taistelon, jonka rinnalla kaikki muut taistelot olivat vaan niinkuin juhlapäivän turnajaiset. Polvillansa lattialla, huokauksilla ja katkerilla kyynelillä hän rukoili:
"Kaikkivaltias, ijankaikkinen Jumala, kuinka kauhea tämä mailma on! Kuinka se pyytää avata kitansa ja nielaista minut, ja kuinka heikko minun luottamukseni sinuun on! Liha on heikko, ja perkele on voimakas! Oi sinä, Jumalani, auta minua koko tämän mailman viisautta vastaan. Tee Sinä tämä työ. Sinun yksinään tulee tehdä se; sillä tämä työ on Sinun eikä minun. Minua ei mikään asia tuo tänne. Minulla ei ole mitään asiaa puollustettavana, minulla ei ole mitään riitaa mailman suuria vastaan. Minäkin soisin, että päiväni kuluisivat onnellisesti ja levollisesti. Mutta asia on Sinun. Se on oikea, se on ijankaikkinen. Herra, auta minua; Sinä, joka olet uskollinen, Sinä, joka olet muuttumaton. Minä en luota mihinkään ihmiseen. Se olisi todella turhaa. Kaikki, mitä ihmisessä on, pettää; kaikki, mitä ihmisestä lähtee, raukee. Jumala, minun Jumalani, etkö Sinä kuule minua? Oletko Sinä kuollut? Sinä et voi kuolla! Sinä vaan lymyilet. Sinä olet valinnut minut tähän työhön. Minä tiedän sen. Oi, nouse siis ja vaikuta. Ole Sinä minun vieressäni rakastetun Poikasi, Jesuksen Kristuksen, tähden, joka on minun puollustukseni, minun kilpeni ja linnani."
"Oi Herra, minun Jumalani, missä Sinä olet? Tule, tule; minä olen valmis — valmis luopumaan hengestäni Sinun totuutesi tähden, kärsivällisesti kuin lammas. Se on oikea asia, ja se on Sinun oma asiasi. Minä en tahdo poiketa Sinun luotasi, ei nyt eikä ijankaikkisuudessa. Ja vaikka mailma olisi täynnä perkeleitä; vaikka ruumiini, joka kuitenkin on Sinun kättesi teko, tuomittaisiin kuolemaan, kiristettäisiin kidutuslavitsalla, leikattaisiin palasiksi, poltettaisiin tuhaksi, sielu on Sinun. Niin, tätä vakuuttaa minulle Sinun sanasi. Minun sieluni on Sinun. Se asuu Sinun luonasi loppumattomia ikäkausia. Amen. Voi Jumala, auta Sinä minua! Amen."