Kuinka vähäisen ne, jotka seuraavat, tietävät, mitä tuskaa se tuottaa, kun ottaa ensimäisen askeleen, kun rohkenee sille vaaralliselle alalle, jota ei mikään ihmissielu ole koettanut!
Vähäpätöiset ovat todella keisarikunnan kauhut semmoiselle, joka on koettanut Kaikkivaltiaan kauhuja. Heikot ovat todella lihan ja veren ryntäykset semmoiselle, joka on vastustanut valtoja ja voimakuntia ja pimeyden ruhtinaan sotajoukkoja.
Kello neljä tuli valtakunnan marsalkki noutamaan häntä tutkintoon.
Mutta todellisen tutkinnon hetki oli ohitse, ja tyvenenä ja iloisena
T:ri Luther lähti täytettyjä katuja myöten keisarin eteen.
Kun hän lähestyi ovea, taputti sotavanhus, kenraali Freundsberg häntä olkapäälle ja sanoi:
"Pikku munkki, sinua vartoo semmoinen tappelu, jonka vertaista en minä eikä kukaan muu päämies ole verisimmissä sodissamme nähnyt. Mutta jos asiasi on oikea, ja jos tiedät, että se niin on, astu esiin Jumalan nimeen äläkä pelkää. Jumala ei jätä sinua."
Ystävällinen sydän! hän ei tietänyt, että Martin Lutherimme palasi juuri tappelutantereltansa ja meni vaan voittajana ilmoittamaan ihmisille sitä voittoa, jonka hän oli saanut väkevämmistä vihollisista.
Ja niin hän, munkki, talonpojan poika, viimein seisoi kaikkien keisarikunnan ruhtinaitten edessä, kuninkaallisin sydän heistä kaikista, kruunattuna himmentymättömällä, vaikka ihmissilmille näkymättömällä majesteetillä; yksi tuhansia vastaan, jotka olivat päättäneet hänen perikatonsa; yksi tuhansien etupäässä, jotka turvasivat hänen uskollisuuteensa; pelotonna, koska hän nojausi näkymättömään käsivarteen tuolla ylhäällä.
Ne sanat, jotka hän sinä päivänä puhui, kaikkuivat ympäri koko Saksaa.
Loppulausetta ei unhoteta koskaan:
"Tässä minä seison. Minä en voi muuta. Jumala auttakoon minua. Amen."
Häneltä nämät sankarityöt ovat vaan yksinkertaisen kuuliaisuuden tekoja; jokainen askel välttämätön, koska jokainen askel on velvollisuus. Matkallansa hän luottaa Jumalan apuun, täydellisesti ja ainoastaan. Ja kaikki uskolliset sydämet koko maassa vastaavat hänen amen'eensa.