Mutta ihana on elää kevät-aikana; ja kun minä kävelin, lauloi sydämeni lintujen ja umpujen kanssa: "minultakin ovat talven kahleet katkenneet — minulta ja koko maalta!"
Ja astuessani minä lauloin korkealla äänellä sen pääsiäisvirren, jota
Eva aina niin suuresti rakasti (Pone luctum, Magdalena):
Magdalena! huoles heitä!
Heitä itku katkerin;
Nyt ei tarvis kyyneleitä,
Pääss' on kemut Simonin;
Tuhat syyt' on riemuella,
Tuhat syytä huudahdella:
Halleluja kaikukoon!
Magdalena! hymyellös!
Kirkkaan' otsas loistaa suo:
Valo armas välkkyy, ällös
Huoliin ajatustas luo;
Kristus mailman vapautti,
Kuolon vallan tukahdutti:
Halleluja kaikukoon!
Magdalena! iloks lyö nyt!
Kristus nousi haudastaan;
Tehty vaikea on työ nyt,
Sankar' palas maailmaan;
Itkit äsken kuollehelle,
Nytpä ylös-nousnehelle
Halleluja kaikukoon!
Magdalena! silmäs nosta!
Katso otsaa ihanaa,
Katso ruumistakin, josta
Viidet haavat haamoittaa;
Niin nuo kalliit veri-haavat
Niinkuin helmet heloittavat:
Halleluja kaikukoon!
Magdalena! eloon herää!
Tullut valkeus on,
Kuolemall' ei valtaa enää,
Riemulaulut soikohon:
Kaunas poistui tuskas, vaivas,
Etehes nyt aukee taivas:
Halleluja kaikukoon!
Niin, myöskin vanhoina, pimeinä aikoina ovat sydän sydämen perästä hiljaisissa kodoissa ja kätketyissä luostari-kammioissa epäilemättä tunteneet tämän salaisen ilon. Mutta nyt koko mailma näyttää tuntevan sen. Talvellakin on kultakerttunsa yksinäisin viserryksineen; mutta nyt kevät on täällä, laulut tulevat parvittain — ja, kiitos Jumalan, minä olen hereillä ja kuuntelen!
Mutta se ääni, joka ensin viritti tämän soiton minun sydämessäni — juuri näissä metsissä — ja sen jälkeen, Jumalan armon kautta, lukemattomissa sydämissä tässä ja muissa maissa — miksi se nyt on vaiennut? Onko tämä haudan äänettömyys, vai ainoastaan ystävällisen turvapaikan? Ei se kummassakaan tapauksessa ole vaiti Jumalan edessä.
Minä olin tuskin päättänyt virteni, kun puut kävivät harvemmaksi ja vähäisemmäksi, niinkuin tässä olisi nykyisin metsää kaadettu; ja minä tulin laakson luo, jonka rinteillä vähäinen kylä sijaitsi. Kirkontorni ja kellokastari kohosivat puurakennusten välistä, joukko lampaita ja vuohia oli laitumella sen vähäisen joen reunalla, joka kostutti laaksoa.