Minä olen tullut Franskan rajan yli ja oleskellut muutamia päiviä tässä suuressa, iloisessa, oppineessa kaupungissa.
Saksassa kirjani hankkivat minulle enemmän suosiota kuin nurjuutta. Tapahtuipa välisti, että vaikka paikkakunnan virkamiehet katsoivat velvollisuudeksi julkisesti vastustaa niitä, he itse salaisesti auttoivat niitten jakelemisessa. Toisinaan oli kansa niin innokas ostamaan ja halukas poimimaan jokaista vähäistäkin tietoa Lutherista, että kokonainen väkijoukko kerääntyi minun ympärilläni, joka, havaittuaan, ettei minulla ollut mitään uutisia kertoa heille hänen nykyisestä tilastaan, viipyi niin kauan, kuin vaan jaksoin puhua, ja kuunteli, kun kerroin hänen käytöksestään keisarin edessä samalla kuin hartaat suostumuksen huudot, jopa välisti nyyhkytykset ja kyyneletkin todistivat, kuinka mieltynyt yhteinen kansa oli häneen. Kaupungeissa pyydettiin paljon enemmän hänen "Kirjettänsä Saksan Aatelistolle", kuin minä voin toimittaa.
Mutta kaikkein enimmän liikutti minua, kun näin sen rakkauden ja melkein epäjumalisen kunnioituksen, jolla sorretut ja työtä tekevät talonpojat syrjäisissä maan-osissa liittyivät hänen nimeensä.
Minä muistan erittäin, kuinka eräässä kylässä pulskea, vanha talonpoika vei minut sisähuoneesensa, jossa Lutherin kuva riippui, sädekehällä varustettuna, peite edessä.
"Katsokaat!" hän sanoi. "Tuon linnan hallitsia" (ja hän osoitti sormellaan vastakkaisella törmällä olevaa linnaa) "on tehnyt minulle ja omaisilleni paljon vääryyttä. Kaksi poikaani on kaatunut hänen itsekkäisissä pikku sodissaan, ja hänen metsämiehensä hävittävät mieltänsä myöten pelkoni, kun ajavat saalistansa; kuitenkin jos minä ammun hirven, minä kenties heitetään linnaan vankeuteen, niinkuin ennen on käynyt useitten omaisteni. Mutta heidän valtansa on melkein ohitse nyt. Minä näin tuon miehen Wormsissa. Minä kuulin hänen uljaasti, kuin leijonan, puollustavan totuutta keisarin, ruhtinaitten ja prelatein edessä. Jumala on lähettänyt meille vapauttajan; ja oikeuden hallinto alkaa kun joka mies saa, mitä hänelle tulee."
"Ystäväs, minä sanoin vihavoitsevalla sydämellä, 'Vapauttaja tuli viisitoista sataa vuotta takaperin, mutta oikeuden hallinto ei ole vielä alkanut mailmassa. Vapauttaja ristiin-naulittiin, ja hänen seuralaisensa ovat siitä saakka kärsineet eikä hallinneet.'"
"Jumala on kärsivällinen", hän sanoi, "ja me olemme olleet kärsivällisiä kauan, sen Jumala tietää; mutta luullakseni aika vihdoin on tullut."
"Mutta se vapaus, jota T:ri Luther julistaa", sanoin minä lempeästi, "on vapaus pahemmasta orjuudesta, kuin aateliston; se on semmoinen vapaus, jota ei mikään tyranni, ei mikään vankihuone voi viedä meiltä — Jumalan lasten vapaus;" — ja hän kuunteli totisena, kun puhuin hänelle vanhurskauttamisesta ja kärsivästä, lunastavasta Herrasta. Mutta lopulla hän sanoi:
"Kyllä nämät ovat hyvät sanomat. Mutta minä toivon, että T:ri Luther vielä kostaa monen vääryyden, joka on tapahtunut meille. Kerrotaan, että hän on talonpojan poika, niinkuin minä."
Jos minä olisin T:ri Luther ja tietäisin, että sorrettujen ja murheellisten kaipaavat silmät koko maassa kääntyvät minuun, olisin valmis sanomaan: