Minä en ole usein rohennut luostareihin, mutta tänään yksi nuori munkki, joka käveli tämän luostarin niityillä, näytti niin mieltyvän kirjoihini, että minä seurasin häntä sisään, jossa hän luuli minun saavani monta kappalta myydyksi. Mutta sen sijaan minä, kun portinkäytävässä odotin hänen takaisin tuloansa, kuulin suuttuneita ääniä, jotka kiistelivät sisällä, ja ennenkuin huomasin, mitä se tarkoitti, lähestyi kolme neljä munkkia minua, tarttuivat taakkaani, sitoivat käteni ja kuljettivat minut luostarin vankihuoneesen, jossa minä nyt olen.
"On jo aika ehkäistä tämä rutto", sanoi yksi heistä. "Kiitä onneasi, jos ei sinun käy samoin kuin sinun myrkyllisten kirjojesi, joista tänä iltana laitetaan ilotulia pihalle."
Ja näillä sanoilla minä jätettiin yksin tähän matalaan, kosteaan, pimeään kammioon, jonka ainoa vähäinen aukko, korkealla seinässä, ennenkuin silmäni tottuivat, näytti vaan päästävän sisään juuri sen verran valoa, että minä näin rautakahleet, jotka riippuivat seinistä. Mutta mikä valta vanginnee minua niin kauan, kuin voin laulaa:
Mortis portis fractis, fortis
Fortior vim sustulit;
Et per crucem regem trucem
Infernorum perculit.
Lumen clarum tenebrarum
Sedibus resplenduit,
Dum salvare, recreare,
Quod creavit, voluit.
Hinc creator, ne peccator
Moreretur, moritur;
Cujus morte, nova sorte,
Vita nodis oritur.
* * *
Kuolemalta vahva valta
Vahvemmalle lankeaa;
Risti maahan kuninkahan
Maan-alaisen masentaa.
Valo loistaa, varjot poistaa,
Murheet murtaa, riemun tuo;
Omillensa luoduillensa
Herra pelastuksen suo.
Taivaan herra kuoli kerran,
Jott' ei kuolis syntinen,
Näin meit' auttaa kuolon kautta
Elämähän uutehen.