Tannenbergissä, Toukokuulla 1521.
Onko mailma todella sama? Oliko todella koskaan ennen tämmöinen kevät, kun elämän virta näyttää kuohuvan ja pulppuavan ulos urvuissa, kukissa, lauluissa ja puroissa? Se ei suinkaan liene ainoastaan sen vuoksi, että Jumala on antanut minulle Bertrand de Créqui'n rakkauden, ja että elämä aukenee niin kirkkaina toivon ja työn tantereina meille molemmille; taikka sen vuoksi, että tämä on ensimäinen kevät, jonka koskaan olen viettänyt maalla. Minusta näyttää, kuin Jumala todesti vuodattaisi raittiin elämän-tulvan yli mailman.
Fritz on paennut vankihuoneesta Mainzista, ja hän kirjoittaa, niinkuin tämä olisi pääsiäis-aika kaikille ihmisille. Kaikkialla, sanoo hän, ihmisten sydämet aukenevat tuolle iloiselle sanomalle Jumalan lunastavasta rakkaudesta.
Onko kuitenkin mahdollista, että jokainen Toukokuu on tämmöinen luonnon juhla, ja että jalo, vanha metsä viettää tämmöisiä ihania pyhäpäiviä joka vuosi, ripustaen alastomiin oksiinsa ja sirotellen jokaiseen pälveen, johon auringon säde suinkin pääsee, lukemattomia kukkia, jommoisia meidän on tapa sirotella morsiamen tielle? Ja sitten, kuka olisi uskonut, että nuot vakavat, vanhat hongat ja solevat koivut muuttuisivat kaikkien niitten hienoin, herttaisten kukkien ja poimukasten lehtien lehdoksi, jotka kaikkialla puhkeavat esiin pihkaisista verhoistaan? Ja kaikkien ilojen ilo! — se ei ole ainoastaan itsestänsä tietämätön kasvi-elämä, joka näin rehottaa meidän ympärillämme. Se on Jumala, joka koskee jokaiseen oksaan ja kätkettyyn juureen ja herättää niitä kauneuteen! Se ei ole ainoastaan päivänpaiste ja lempeä tuulen henki; se on meidän Isämme, joka hymyilee teoillensa ja saattaa mailman uudeksi ja ihanaksi lapsillensa — se on se parantava koskeminen ja se armollinen ääni, jota olemme oppineet tuntemaan. "Me olemme mailmassa, ja Sinä loit mailman;" ja Te Deum laudamus: me tunnustamme, että Sinä, oi Vapahtaja, olet Herra.
Chriemhildillämme on tosiaan kaunis koti. Bertrand asuu myöskin linnassa maalla Flanderissa. Mutta hän sanoo, ettei se paikkakunta ole näitten metsä-seutujen kaltainen. Ahkerat kädet ovat kauan aikaa sitten viljelleet sen. Pitkät, komeat puistot johdattavat hänen isänsä linnalle; mutta yltympäri on lakea maa, jossa ruoho ja viheriä taikka keltainen laiho aaltoilee. Tämäkin lienee varmaan hyvin kaunista. Mutta arvattavasti se koti, jota hän on mennyt valmistamaan minulle, ei ole siellä. Muutamat hänen sukulaisistaan vihaavat katkerasti hänen muka lutherilaista väärä-uskolaisuuttansa, ja vaikka hän on perillinen, on se hyvin mahdollista, että se perheen haara, joka pysyy vanhassa uskonnossa, riistää perinnön häneltä. Tämä ei meidän mielestämme paljon haita. Jumala keksii kyllä oikean paikan meille ja saattaa meidät sinne, jos rukoilemme Häntä. Jos asettuisimmekin johonkin kaupunkiin, on kuitenkin se elämän virta, joka liikkuu ihmissydämissä, jalompi kuin se, joka liikkuu puissa ja kukissa. Muutamien kuukausien perästä me jo tiedämme sen. Kenties hän palajaa tänne ja pääsee professoriksi Wittenbergiin, johon Lutherin nimi vuosi takaperin houkutteli hänet opiskelemaan.
Kesäkuulla 1521.
Täällä käy se huhu, että T:ri Luther on kadonnut paluumatkallansa
Wormsista.
Tämä kevät lähettää varmaan myrskyjä ihmismailmaan, niinkuin metsiinkin. Viime yönä ukkonen jyrähteli vuoresta vuoreen, ja tuuli vonkui rajusti hongissa. Kun katselin ulos ahtaasta akkunastani siitä tornista, joka sijaitsee kallion reunalla ja jossa minä makaan, oli kauhea nähdä, kuinka vaahtoava koski alhaalla vilahteli salamain tulessa, joka yhtäkkiä valaisi synkän metsän, jättäen sen heti kahta vertaa pimeämmäksi.
Minä muistin Fritzin yksinäistä yötä, kun hän eksyi metsässä; ja kiitin Jumalaa, että olin oppinut pitämään ukkosen jyrinää Hänen äänenänsä ja tätä ääntä semmoiseksi, joka ilmoitti rauhaa ja anteeksi-antamusta. Tämmöisinä hetkinä minä tahtoisin vaan koota kaikki rakkaani ympärilleni; mutta kaikkein rakkaimpani ovat hajotetut kauas sinne tänne.
Vanha ritari Ulrich on jokseenkin kiivas ja tulinen mies; ja hänen sisarensa, Ulrichin täti, rouva Hermentrud, on yksivakainen ja jäykkä. Hyväksi onneksi pitävät he molemmat Chriemhildiä oikean kauneuden ja lempeyden esikuvana; mutta minun täytyy olla kovasti varovainen. Rouva Hermentrud on valmis syyttämään porvarillista Cottan vertani jokaisesta maltittomuudesta, jota väittelyissäni osoitan; ja vaikka he molemmat kuuntelevat hartaasti, kun Ulrich taikka Chriemhild selittää Lutherin oppia, varoittaa rouva Hermentrud usein minua epä-naisellisesta tekemisestä taikka innosta tämmöisissä asioissa, ja muistuttaa minua, että Gersdorfein esi-isät olivat hurskaita ja oivallisia ihmisiä paljon ennen, kuin poika syntyi Hans Lutherille, vuorimiehelle.