Melkein kaikki Augustinin-luostarin munkit kieltäysivät pari viikkoa sitten ottamasta osaa messuihin taikka hostian palvelemiseen. Hyvänluontoinen T:ri Melancthon ja muut tohtorit nuhtelivat heitä ensin, mutta rupesivat viimein itse uskomaan samoin ja vetosivat Sachsin vaaliruhtinaasen, että hän poistaisi nämät epäjumaliset kirkonmenot. Me emme tiedä, kuinka hän tehnee. Ei mitään julkisia muutoksia vielä ole pantu toimeen jumalanpalveluksessa.
Mutta se suuri tapaus, joka nyt kiihdyttää Wittenbergiä, on kolmentoista Augustinilais-munkin luopuminen luostarista ja luostari-elämästä. Pastori Feldkirchen ilmoitti papilliset lupaukset mitättömiksi ja meni naimisiin muutamia kuukausia takaperin. Mutta hän oli vaan maallinen pappi; ja pitäjien pappien avioliitosta on kaikilla kunnon ihmisillä meidän joukossamme kauan aikaa ollut sama ajatus.
Mitä munkkien avioliittoon tulee, on kuitenkin pidetty eri mieltä. Pappi muuttaa naidessaan vaan säätynsä; mutta jos munkit rikkovat lupauksensa, häviää koko veljeskunta ja munkki-elämä.
Gottfried ja minä olemme kokonaan vakuutetut siitä, että he ovat oikeassa; ja me kunnioitamme suuresti niitä miehiä, jotka kieltävät itseltään elatuksen muitten kustannuksella ja tyytyvät asettumaan yliopiston oppilaitten joukkoon. Mutta erittäin minä kunnioitan niitä vanhempia taikka totisempiakin oppineita veljiä, jotka jättävät luostarin armon ja joutilaan ylellisyyden ja rupeavat oppimaan jotakin halpaa ammattia. Yksi heistä on mennyt salvumiehen oppiin; ja kun me pari päivää sitten kuljimme hänen työpenkkinsä ohitse ja katselimme, kuinka hän ahkerasti koetti taivuttaa tottumattomia sormiansa työkaluja pitelemään, nosti Gottfried lakkiansa ja tervehti häntä kunnioituksella, sanoen:
"Niin, se on oikein. Kristin-uskon täytyy alkaa uudestaan Nazarethin työmiehen kodista."
Meidän perheessämme ovat ajatukset kuitenkin erilaiset. Meidän kallis, levoton äitimme ajattelee kovasti, mitä kaikista näistä tulee. Tosin on Fritzin toinen vankeus suuresti järkyttänyt hänen uskoansa munkkeihin; mutta aikakauden mullistava luonto pelottaa häntä. Hänestä näyttää kaikki tarkoittavan häviötä; ja ainoa tapa, jolla ajan vaikeat kysymykset hänen mielestään suoriuvat, on se, että nyt on mailman viimeiset päivät ja että, kun kaikki on revitty maahan, meidän Herramme itse tulee ja nopeasti rakentaa valtakuntansa jälleen oikealla tavalla.
Hänellä ei ole Fritzin, ei rakastetun Evan eikä T:ri Lutherin neuvoja — johon viime mainittuun hän näihin aikoihin on alkanut enemmän luottaa, vaikka hän aina valittaa, että hän käyttää niin kiivasta kieltä — eikä hän tiedä, mitä jokaisesta asiasta tulee ajatella. Hän pelkää erittäin arkkidiakonus Carlstadtin rajuutta; ja lempeä Melancthon on liian paljon hänen itse luontoisensa, ettei hän luota tämän päätöksiin.
Kuitenkin, kun tänä aamuna kävin heitä tervehtimässä, valmisti hän paraikaa ravitsevaa lientä, jonka hän, kun kysyin häneltä, myönsi olevan aiotun sille munkille, joka oli kieltänyt kirkon ylivallan ja ruvennut salvumieheksi.
"Ihmisraukat", lausui hän niinkuin puollustukseksi, "he olivat tottuneet elämään hyvin luostarissa, enkä minä soisi, että eroitus tuntuisi peräti jyrkältä."
Äidin-äitimme on nyt yhdeksännellä kymmenennellä. Hänen vartalonsa on vielä suora, vaikka hän harvoin lähtee nojatuolistaan; eikä hänen sielunvoimansa näytä juuri heikontuneen, paitsi ettei hän voi pitkää aikaa kuunnella mitään asiaa. Valisti minä ajattelen, että hänen vanhuutensa tulee enemmän varhaisen kevään herttaisiin päiviin, kuin kovaan ja kylmään talveen. Thekla sanoo, että näyttää siltä, kuin tämä elämä paraikaa hiljaisesti häneltä koittaisi paremmaksi; taikka kuin Jumala pitäisi häntä, niinkuin Mosesta, täydellä näöllä ja hyvässä voimissa, siksi kuin hän saa luoda silmänsä Luvattuun maahan ja nähdä sen pelastuksen, joka hän on niin kauan odottanut, aivan likeltä.