"Evalla on juuri sama katsanto, kuin se, joka oli hänellä, kun hän parani rutosta, ja Fritz seisoi liikkumatonna hänen vieressään, tyly, toivoton levollisuus kasvoissaan, juuri ennenkuin hän lähti pois munkiksi ruvetakseen. Mitähän nyt tämän jälkeen tullee?"
Ja äidin-äiti sanoi heikolla, katkonaisella äänellä:
"Fritz näyttää juuri samanlaiselta, kuin iso-isänne, kun hän jätti minut hyvästi vankihuoneessa. Minun ajatukseni ovat välisti aivan sekaisin. Näyttää siltä, kuin samat asiat tapahtuisivat uudestaan. Minä tuskin käsitän, onko tämä joku unen-näkö vai aave vaiko ylösnousemus."
Isämme oli ainoa, joka ei yhtynyt itkuumme. Hän sanoi, mitä oli paljon viisaampaa.
"Lapset, suurin ilo, jonka perheemme on nähnyt siitä, kuin Fritz lähti, on kohdannut meitä tänään. Lausukaamme Jumalalle kiitoksia." Ja me seisoimme kaikki hänen ympärillänsä, kun hän otti vähäisen sametti-lakkinsa paljaasta päästänsä ja kiitti Jumalaa, johon me kaikki nyyhkytimme Amentamme. Tuosta me tyynnyimme; se ankara tunteitten kuohu, jossa meidän tuskin oli mahdollinen eroittaa iloa surusta, asettui, ja me aloimme ymmärtää, että se todella oli suuri ilo, joka oli meille annettu.
Silloin kuulimme vähäisen kahinan, ja äitini kutsui meidät takaisin; mutta hän oli tullessamme kahden kesken Fritzin kanssa, jonka nyt täytyi vastaan-ottaa summaton joukko hyväilyjä ja tervehdyksiä.
"Tule, Fritz ja näytä äidin-äidille, että olet elossa etkä koskaan ole ollut kuollut", lausui Elsa. Sitten hän lisäsi ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä: "kuinka paljon sinä olet saanut kärsiä! Jollen olisi muistanut sinua, ennenkuin sait tonsurin, olisin tuskin tuntenut sinua nyt mustalla pitkällä parrallasi ja vaaleilla, laihoilla kasvoillasi."
"Niin", arveli Atlantis sillä hyvin mietityllä tavalla, jolla hän tavallisesti ilmoittaa keksintöjänsä, "epäilemättä se on syy, miksi Eva tunsi Fritzin, ennenkuin Thekla, vaikka molemmat istuivat vastapäätä ovea ja varmaan näkivät hänet yhtaikaa. Eva muisti hänet, ennenkuin hän sai tonsurin."
Me nauroimme kaikki vähän Atlantin keksintöä, jonka vuoksi hän katsahti ylös hämmentyneellä muodolla ja lausui: "luuletteko siis, että Eva ei tuntenut häntä? Minä en tullut sitä ajatelleeksi. Kenties hän siis luuli Fritziä varkaaksi, niinkuin Lottchen!"
Fritz oli hartaassa keskustelussa äitimme kanssa eikä huomannut meitä, mutta Elsa hymyili leppeästi, kun hän taputti Atlantin kättä ja sanoi: