"Äitimme ajattelee myöskin niin", hän lausui. "Hän arveli eilen illalla, että ne lupaukset, jotka vasta sitovat meitä yhteen, ovat pyhemmät, kuin mitä kukaan pyhimys tai eremiti on ikinä tehnyt."
"Sanoiko äitimme niin?" minä kysyin.
"Kyllä", vastasi Eva. "Ja hän sanoi olevansa varma, että T:ri Luther myöskin pitää sitä mieltä."
XXVI.
Fritzin kertomus.
Joulukuun 31 p. 1522.
Me olemme kihloissa. Juhlallisesti, perheemme ja ystäviemme läsnä-ollessa on Eva luvannut ruveta vaimokseni; ja muutamien viikkojen perästä menemme naimisiin. Meidän kotimme on (ainakin aluksi) oleva Thüringin metsässä siinä pappilassa, joka kuuluu Ulrich von Gersdorfin linnaan. Entinen pappi on liian vanha toimittamaan mitään. Chriemhildin mieliajatus on, että me koettaisimme muuttaa talonpoikien tilaa. Kaikki arvelevat, että lepo ja puhdas metsäilma parantaa terveyteni, joka on vähän huonontunut kaikista niistä, mitä olen kärsinyt näinä viime kuukausina. Se on huonontunut, mutta ei niin suuressa määrässä, kuin he luulevat. Minä kykenen omasta mielestäni jo mihin työhön hyvänsä. Mitä kaikkia minä olen kadottanut näinä vuosina sen kautta, että olen ollut eroitettuna hänestä! Kuinka köyhä ja yksipuolinen minun elämäni on ollut! Kuinka se levollisuus, jonka hänen läsnä-olonsa tuottaa, voimistuttaa minua tekemään mitä työtä tahansa Jumala antanee minulle!
Kummastuttava Jumalan häväistys, kun väittää, että se järjestys, johon
Hän on perustanut ihmis-elämän, on epäjärjestys, että se rakkaus, jota
Jumalan Poika vertaa Hänen ja kirkon keskinäiseen yhdistykseen,
saastuttaa taikka alentaa sydäntä.
Ovatko siis nämät vuodet menneet hukkaan? Olenko minä noista hirveistä Eisenachin ruton ajoista saakka itsepäisenä ja hairaantuneena paennut pois siitä siunauksen osasta, jonka Jumala oli määrännyt minulle? Ovatko kaikki nämät vuodet menneet kadoksiin? Onko kaikki kärsimiseni ollut hedelmätön, tarpeeton tuska? Ja palaanko minä lopulta, kalliin ajan hukattuani ja vähentyneillä voimilla, juuri siihen kohtaan, johon olisin niin kauan aikaa sitten päässyt?
Evan suhteen minä olen varma, ettei niin ole laita; jokaisella askeleella hänen matkallaan on rakastava käsi johdattanut häntä. Eikö luostari hänen kauttansa muuttunut muille kodiksi taikka ijankaikkisen kodin tieksi? Entä itse suhteeni? Niin, minullekin nämät vuodet ovat antaneet enemmän, kuin mitä ovat vieneet. Niitten, joitten tulee auttaa aikansa eksyneitä ja rasitettuja ihmisiä, täytyy ensin astua aikansa taistelon keskelle. Eikö se ole tämä, joka tekee myöskin Martin Lutherin kansakuntamme opettajaksi? Eikö se ole tämä, joka voimistuttaa heikkoja ja syntisiä ihmisiä saarnaamaan evankeliumia taivaan enkelien sijasta?