XVIII.
Elsan kertomus.
Koko meidän pikku mailmamme on tätä nykyä semmoisessa kiitollisuuden ja ilon tohussa, että minä luullakseni olen ainoa, joka ei vielä ole aivan pois suunnilta.
Rakas äiti liehuu molempien kadotettujensa ympärillä hiljaisella tyytyväisyyden kuherruksella, niinkuin kyyhkynen pesänsä ympärillä, ja on niin toimissaan nyt, kuin hän naittaisi pois ensimäisen tyttärensä taikka itse olisi morsian eikä oikea ja kunnioitettu äidin-äiti, niinkuin hän todesti on. Chriemhildin ja minun olisi vaikea pysyä kadehtimatta, jollei meillä olisi oma yksityinen lohdutuksemme kotona.
Eva ja Fritz ovat tosiaan paljon älykkäämmät. He eivät luule, niinkuin rakas äitimme, että ovat koko mailman keskus, vaan katsovat itseänsä koko mailman palvelioiksi, joka on enemmän kristityn tapaista, vaikka silläkin on rajansa. Minun täytyy pitää sitä suurena siunauksena, että heillä on Chriemhild ja Ulrich, ja erittäin Gottfried ja minä, jotka hoidamme heidän maallisia asioitansa.
Esimerkiksi liina-vaatteet. Evalla tietysti ei ole vähintäkään ja mitä hänen morsius-hankkinaansa tulee, luulen minä, että hän olisi tyytyväinen menemään vihille nunnan vaatteissa taikka siinä talonpoikaispuvussa, jossa hän pakeni Nimptschenistä. Minulla on kuitenkin varoja, jotta, kosk'ei ole luultavaa, että pikku Greeta juuri vielä tarvitsee niitä, epäilemättä sopivat tähän. Greeta käy vasta yhdeksättä, mutta minä ajattelen aina, että on hyvä olla hiukan ennakolla; ja palvelustytöilläni oli jo arkuttain liinavaatteita valmiina hänelle, joka nykyisissä oloissa näyttää erityiseltä Jumalan edeskatsomukselta.
Gottfried tahtoo välttämättömästi valita Evan hääpuvun. Ja äitini luulee, että hänen oma, peritty, juveleilla ja helmillä koristettu liina-päähineensä (jonka me kerta köyhyydessämme olimme vähällä myydä eräälle kauppiaalle Eisenachissa) on erittäin säilynyt Evaa varten.
Se on hyvä, että Atlantis, jonka häät pidetään samana päivänä, on niin nöyrä ja vähän vaativa, ja että hänen morsius-hankkinansa jo on melkein täydessä kunnossa.
Chriemhild ja Ulrich ovat taivuttaneet vanhan ritarin rakentamaan uutta pappilaa; ja Chriemhild kirjoittaa, kuinka hupaista on nähdä, kun se kohoo kylän rakennusten välistä, ja ajatella, mikä siunauksen lähde tämä huone on oleva kaikille.
Äidin-äitimme tahtoo väkisin rakkailla, heikoilla käsillänsä ottaa osaa Evan häävaatteitten varustamiseen. Hän on hakenut kaikki entisen komeutensa vähäiset jäännökset ja tuonut esiin monen kummallisen, vanhan koristeen muinaisten Schönbergein aarteistosta.