Kristofer toimittaa salaisesti heille kirjastoa, joka sisältää kaikki T:ri Lutherin ja T:ri Melancthonin kirjat kauniissa siteissä ja tiesi kuinka monta muuta oppinutta teosta lisäksi.
Ja synkkämielisyys on kokonaan kadonnut Fritzin kasvoista taikka on vaan jälillä, niinkuin virran syvyys, joka tekee lainetten välkkeen sitä kirkkaammaksi.
Paino näyttää poistuneen Evan ja hänen sydämeltänsä. Molemmat näyttävät ensi kerran semmoisilta, joksi olivat aiotut.
Juuri nyt täyttää kuitenkin toinen tapaus melkein yhtä paljon äidin-äitimme sydämen.
Muutamia päiviä sitten toi Kristofer kotiin kaksi muukalaista, joita hän esitteli meille. Kun äidin-äiti näki heidät, putosi kudin hänen käsistään. Hän nousi mennäksensä heitä vastaan ja lausui muutamia sanoja semmoisella kielellä, jota emme kukaan ymmärtäneet.
Vieraitten kasvot kirkastuivat, kun hän puhui, ja he vastasivat samalla kielellä.
Hetken keskusteltuansa kääntyi äidin-äitimme meihin ja sanoi:
"He ovat Bömiläisiä — he ovat Hussitejä. He tuntevat minun puolisoni nimen. Se totuus, jonka tähden hän kuoli, elää vielä minun maassani."
Vanhojen muistojen tulva oli liian väkevä hänelle. Hänen huulensa vapisivat, kyynelet vuotivat pitkäänsä hänen poskiltansa eikä hän kyennyt puhumaan sen enempää.
Vieraat suostuivat jäämään isäni katon alle yöksi ja kertoivat meille, minkä asian vuoksi olivat tulleet Wittenbergiin.