Polvesta polveen, siitä kuin Johan Huss martyrina kuoli, oli, he sanoivat, se totuus, jonka hän opetti, säilynyt Bömissä, aina hengen kaupalla ja usein hengen menolla. Toisinaan oli se kummastuttanut heitä paljon, ettei missään muualla mailmassa, paitsi siellä, kuulunut mitään semmoisista, jotka uskoivat samaa totuutta. Oliko mahdollista, että Jumalan totuus oli karkoitettu heidän vuorilinnoihinsa? Niinkuin Elias muinoin teki heidän mieli huutaa erämaassaan: "minä, minä vaan, olen jäänyt jälelle."
"Mutta heidän ei suinkaan ollut oikeus ajatella niin", sanoi äitini, joka ei koskaan sallinut, että vanhaa oppia liian paljon moitittiin. "Jumalalla on aina ollut omansa, jotka ovat rakastaneet Häntä mustimpina aikoina. Kuinka monesta luostarin kammiosta ovat hurskaat sydämet katsoneet ylös Hänen puoleensa! Siihen vaaditaan paljon Pyhän Hengen opetusta ja monta taisteloa, ennenkuin Lutherin kaltainen syntyy; mutta minun luulteni ei kristityksi päästäkseen tarvitse, kuin koskea Kristuksen vaatetten lievettä."
"Niin", sanoi Gottfried, avaten rakkaita Galatalais-epistolan selityksiä: "mitä T:ri Luther sanoo, on aivan totta: 'oli muutamia entisinä aikoina, joita Jumala kutsui evankeliumin sanan ja kasteen kautta. Nämät vaelsivat yksinkertaisuudessa ja sydämen nöyryydessä, luullen, että munkit ja hengelliset veljet ja ainoastaan semmoiset, joita piispat olivat voidelleet, olivat jumalisia ja pyhiä, vaan he itse Jumalasta eroitettuja ja maallisia eikä mahdollisia joutumaan heidän verroillensa. Jonka vuoksi he myöskin, kun tunsivat, ettei heissä itsessä ollut mitään hyviä tekoja, joita olisi sopinut asettaa Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan, pakenivat Kristuksen kuolemaan ja kärsimiseen, ja pelastettiin tässä yksinkertaisuudessaan.'"
"Epäilemättä oli niin", vastasivat bömiläiset lähettiläät. "Mutta tämä kaikki oli kätketty ihmisten silmiltä. Kaksi kertaa toimittivat isämme salaisia lähettiläitä ympäri koko kristikuntaa, että näkisivät, löytäisivätkö ketään, joka ymmärtäisi, joka etsi Jumalaa, mutta kaikkialla he tapasivat huolimattomuutta, epä-uskoa, pimeyttä, vaan ei vastausta."
"Voi", lausui äitini, "tämä on semmoinen tutkinto, jota vaan Jumalan silmä voi toimittaa. Kuitenkin olivat ajat epäilemättä mustat."
"He palasivat mitään vastausta saamatta", jatkoivat muukalaiset, "ja taas isämme tekivät raskasta työtä ja kärsivät yksinään. Mutta nyt ovat elämän äänet saavuttaneet meidät vuoristoissamme kaikista mailman ääristä; ja me olemme tulleet Wittenbergiin kuuntelemaan sitä ääntä, joka ensin herätti ne, ja pyytämään veljeyttä täällä olevain evankelisten kristittyjen kanssa. T:ri Luther on toivottanut meitä tervetulleeksi, ja me palaamme vuorillemme kertomaan kansallemme, että aamu on viimein koittanut mailmalle."
Ilta kului hupaisessa keskustelussa. Ennenkuin me erosimme, toi Kristofer luuttunsa, ja me veisasimme kaikki yhdessä Johan Hussin virren, jonka T:ri Luther on julkaissut omien virsiensä joukossa:
"Jesus Christus nostra salus."
Jesus Kristus vapauden
Meille toi ja elon uuden,
Piinan kautta katkeran
Kahleet mursi kuoleman.
Jotta liittyis muisto tähän,
Ruumistaan ja vertänsä hän
Antaa meidän nauttia
Leivän, viinan muodossa.