Katsokoon se, ken käy pöytään,
Että ansainneeks hän löytään:
Kenpä tässä kavaltaa,
Elon sijaan kuolon saa.
Armon-atriasta siitä
Isää Jumalata kiitä,
Joka syntis tähden vaan
Poikans' antoi kuolemaan.
Vakavast' usko: sairahille
Ravinto se ompi, niille,
Joita synnit huolettaa,
Tuskat, vaivat rasittaa.
Tätä armon ajoitusta
Moni työllään tahtoo ostaa.
Jos sun hyvä on jää pois,
Turmeltua sielus vois.
Tulkoot tänne, Herra sanoo,
Jotka armahtamist' anoo,
Vahv' ei kaipaa lääkintää,
Pilkaks hällen apu jää.
Jos saat avun itsestäsi,
Miks siis kuolin edestäsi?
Jättäköön se pöydän tään,
Ken voi auttaa itseään.
Tään ken sydämellä suulla
Tunnustaapi kaikkein kuulla,
Hän se mahdollinen on,
Sielulleen saa ravinnon.
Hedelmätkin tästä saapi:
Lähimmäistään rakastaapi,
Sen suo lähimmäisellen,
Minkä luoja hänellen.
Sen perästä veisasimme Lutherin oman ihanan saksalaisen virren:
"Nun freut euch, liebe Christeng'mein."