Nyt Kristikunta iloitkaan,
Ja riemuin rientäkäämme
Kaikk' yhdessä nyt laulamaan
Ylistäin ystäväämme,
Jaloja ihme-töitähän,
Joit' eestämme on tehnyt hän;
Ne kalliisti hän osti.
Ma vallass' olin perkelen,
Ja päälläin kuolon taakka;
Yöt, päivät tuskiss syntien,
Mun syntymästäin saakka,
Ja yhä vaivuin syvempään,
Ei hyvää minuss' yhtäkään,
Mun riivannut on synti.
Ei työni mistään kotoisin,
ei hyvää toimissani;
Jumalan tahdon hylkäsin,
Ihaillen vapauttani;
Mun tuskan' epäilyyn mun vei,
Osaksein kuolema vaan jäi
Ja helvetinkin piinat.
Mut luoja sääli armias
Mun kohtalooni nurjaa;
Hän olla tahtoi laupias,
Mua auttaa tahtoi kurjaa;
Minulle jakoi armojaan,
Sit' ei hän tehnyt suotta vaan;
Parastaan tahtoi antaa.
Pojalleen lausui rakkaallen;
"Nyt aik' on armahduksen;
Vereni kallis, kurjallen
Vie sanat lohdutuksen;
Hänt' auta synnin tuskista,
Ja murra karvas kuolema,
Hänt' elämään vie kanssas!"
Ja kuuliaisna isälleen
Maan päälle poika tuli
Kohdusta puhtaan neitsyeen
Ja vertaiseni oli.
Ja salaa teki tointahan,
Puvussa halvan kulkijan
Hän perkeleen nyt voitti.
Hän sanoi mulle "minuun vaan
Sa luota turvallisna;
Ma omas olen kokonaan
Ja pysyn uskollisna;
Min' olen sun, sin' olet mun,
Mun tieni ovat myöskin sun,
Meit' eroita ei kenkään."
"Vereni minä vuodatin
Ja elämäni annoin;
Sun eesstäs' kaikki kärsinkin
Ja kaikki vaivat kannoin.
Ja syyttömänä kuolemaan
Ma lähdin synteis' tähden vaan,
Jott' autuuden sä saisit."
"Taivaasen isän luokse taas
Ma lähden elon tieltä;
Siell' olen sinun valtiaas',
Lähetän hengen sieltä,
Mi murheissa sua lohduttaa,
Mua tuntemahan opettaa
Ja totuudessa ohjaa."
"Kuin minä teen ja opetan,
Tee, opeta sä täällä,
Niin että valta Jumalan
Tääll' enentyis maan päällä;
Ja vältä mieltä ihmisten,
Se pilaa kalliin aartehen;
Se viimeinen on neuvo!"