Jälestäpäin lauloivat Eva ja Fritz, äitimme erityisestä pyynnöstä vanhan-aikaisen latinaisen ylösnousemus-virren.
[Mundi renovatio
Nova parit gaudia etc.]
Uus' on luonto uudestaan,
Uus on taasen ilo maan,
Luoja noussut haudastaan,
Siitä kaikki riemastuu:
Kilvan luodut ylistäin
Katselevat, kuinka näin
Luojan voitto kirkastuu.
Taivas loistaa kirkkaammin,
Tyyntyy meren laineetkin,
Ilma henkää vienommin,
Kedot, laaksot kukoistaa,
Kuivat ruohot verestyy,
Kuolleet kaikki virkistyy,
Kun vaan kevät puhaltaa.
Elon tie nyt auki on,
Paratiisin ilohon,
Jonka kadottanut on,
Ihminen käy taasen nyt;
Tulimiekka enkelin
Hänt' ei estä kauemmin,
Niin on Luoja säätänyt.
[Adam St. Victor'ilta kahdennellatoista vuosisadalla.]
Seuraavana aamuna jättivät vieraat meidät; mutta koko päivän istui äidin-äitimme ääneti ja levollisena, kädet ristissä ja työtä tekemättä, joka ei muutoin ollut hänen tapaista. Kun illalla jälleen olimme koossa — niinkuin nyt tapahtuu joka päivä vanhassa kodissa — sanoi hän tyveneesti: "lapset, veisatkaat minulle 'Nunc dimittis' (Simeonin kiitosvirsi). Jumala on täyttänyt kaikki sydämeni toiveet; ja jos se olisi Hänen tahtonsa, lähtisin minä nyt mielelläni rauhassa kuolleitten luo. Sillä minä tiedän, että he elävät Hänessä."
Sitten rupesimme haastelemaan menneistä ajoista. Se oli Evan ja Fritzin, Atlantin ja Konradin hääpäivän aatto. Ja me, yksi perhe yhdessä uskossa, jouduimme itse-altamme puhumaan niistä eri teistä, joita myöten Jumala oli johdattanut meidät samaan päämäärään.
Minun edessäni kangastivat entiset ajat, jolloin pyhyyden perikuva kohosi minun elämäni ylitse kauheana ja kivisenä, niinkuin Wartburgin linna (jossa haltiapyhimykseni oli elänyt) Eisenachin katujen ylitse; ja myöskin Kristus Herra minusta näytti, niinkuin Luther sanoo, "lainsäätäjältä, joka antaa kovempia ja raskaampia käskyjä, kuin Moses itse" leppymättömältä, luoksensa laskemattomalta tuomarilta, jonka valta-istuin on kaukana ylhäällä taivaan kylmillä aloilla; ja taivas näytti korkeamuuriselta luostarilta, joka oli täynnä yhtä ankaria nunnia, kuin täti Agnes. Sitten muutos, joka tuli koko minun sydämeeni, kun opin T:ri Lutherin kautta, että Jumala on rakkaus — on Isämme; että Kristus on Vapahtaja, joka antoi itsensä meidän synteimme tähden ja rakasti meitä enemmän, kuin henkeänsä; että taivas on Isämme huone; ettei pyhyys ole muuta, kuin rakastaa Jumalaa, joka on niin hyvä ja joka on niin rakastanut meitä, ja rakastaa toinen toistamme; että ainoa velvollisuutemme on kiittää Jumalaa ja tehdä hyvää; — kun tuo sana "meidän", niinkuin T:ri Luther sanoo, oli kirjoitettu syvästi minun sydämeeni — että Hän kuoli meidän syntiemme tähden — minun syntieni — että kaikkien tähden, meidän, minun, Hän antoi itsensä.
Ja nyt Fritz jutteli meille, kuinka hän oli vaivannut ja kiusannut itseänsä sovittaaksensa Jumalaa, kunnes hän huomasi T:ri Lutherin opin kautta, että syntimme ovat poistetut Jumalan Karitsan kautta, joka ei ollut ihmisen lahjan uhri, vaan Jumalan; "että tuossa yhdessä personassa, Jesuksessa Kristuksessa, meillä oli syntien anteeksisaaminen ja ijankaikkinen elämä;" että Jumala on meille, niinkuin isä tuhlaajapojalle — pyytäen meitä tulemaan sopimaan Hänen kanssaan. Ja hän kertoi meille, kuinka hän oli kaivannut pappia, joka erehtymättä tuntisi koko hänen sydämensä, rauhoittaisi häntä hänen omien tunnustuksiensa petollisuuden ja vaillinaisuuden suhteen ja vakuuttaisi hänelle, että, vaikka hän tiesi tyyni kaikki hänen syntinsä ja kaikki niitten vaikeuttavat kohdat, hän kuitenkin julisti hänet vapaaksi niistä. Ja viimein hän löysi tuon papin, joka tunki hänen sydämensä pohjaan, seurasi jokaista tekoa sen syyhyn, jokaista syytä sen lähteesen, vaan kuitenkin julisti hänet vapaaksi, täydellisesti ja kohta vapaaksi — joka ei määrännyt mitään katumusharjoitusta eikä palkinnoksi vaatinut muuta, kuin kiitollisuutta. "Ja tämä Pappi", hän lisäsi, "on minun kanssani aina; minä tunnustan syntini Hänelle joka ilta taikka useammin, jos minun on tarvis; ja yhtä usein, kuin minä tunnustan, Hän julistaa vapaaksi ja käskee minun olla hyvällä mielellä — mennä rauhassa eikä tehdä syntiä enää. Mutta Hän ei ole vaan päällä. Hän asuu kaikkien pyhimmässä, joka ei koskaan enää ole tyhjänä, niinkuin vanhan temppelin yksinäinen pyhyys joka päivä vuodessa, paitsi yksi. Hän elää aina ja välittää meidän puolestamme!"