Tämä ei ole mitään kummallista minussa, minä olen aina ujostellut arvokkaalta näyttäviä ihmisiä; mutta minusta on niinkuin myöskin T:ri Luther olisi hiukan hämillään tämän nuoren tytön seurassa. Hän katsoo häntä vähän ylpeäksi ja umpimieliseksi. Minä en tiedä, onko se ylpeyttä vai jonkunlaista neitsyn arvon tietoa.
Minä varon, että minussa on liian paljon yksinkertaista porvarillista
Cottan luontoa, etten oikein hyvin menesty hänen kanssaan.
Äidin-äitimme olisi epäilemättä ymmärtänyt häntä paremmin, kuin sekä lempeä äitimme että minä, mutta hänen kallis, heikko ruumiinsa näyttää vähitellen riutuneen siitä ajasta, kuin bömiläisen kirkon lähettiläät kävivät täällä. Häitten perästä hän ei ole kertaakaan noussut vuoteeltansa. Hän näyttää elävän enemmän, kuin koskaan, entisyydessä ja nimittää ihmisiä niillä nimillä, joilla hän tunsi heidät nuoruudessaan, puhuen iso-isästämme "Fransista" ja sanoen äitiämme "Greetaksi" eikä "äitiseksi." Hän näyttää elävän menneissä ajoissa ja kirkkaassa tulevaisuudessa, jonka vaan ohut verho peittää hänen näkyvistään. Taivasta kohden on se sydän, jonka maallinen näky himmentyy, yhtä avoinna, kuin koskaan. Minä istun hänen vieressään ja luen raamattua ja T:ri Lutherin kirjoja, ja pikku Greeta lausuu hänelle uusia saksalaisia virsiä, joita T:ri Luther on sepittänyt taikka Johan Hussin virsistä kääntänyt. Tänään hän tahtoi, että minä moneen kertaan luin tämän paikan: "kristin usko ei ole, niinkuin muutamat väittävät, tyhjä kuori sydämessä, siksi kuin rakkaus sitä elähyttää; vaan, jos se on todellinen usko, on se semmoisen sydämen varma luottamus ja uskallus, joka käsittää Kristuksen, jotta Kristus on uskon esine; niin, oikeammin puhuen, uskossa on Kristus itse läsnä. Usko vanhurskauttaa sentähden, että se käsittää ja omistaa tämän aarteen, läsnä-olevan Kristuksen. Jonka vuoksi Kristus, uskon kautta käsitettynä ja sydämessä asuen, on kristityn todellinen vanhurskaus."
Kummalliselta tuntuu, kun istuu vanhassa kodissa, jossa kaikki nyt on niin hiljaista, kallis, sokea isä alikerrassa ja vaan Thekla kotona kaikista sisarista, sillä välin kuin valo äidin-äitimme urhoollisessa, lujassa sydämessä vähitellen sammuu; taikka kun kuulee Greetan heleän, iloisen lapsen-äänen veisaavan kunniakkaan uuden ajan virsiä tälle uupuvalle sydämelle vanhoilta ajoilta.
Kun viime yönä valvoin tämän sairasvuoteen luona, muistin minä paljon T:ri Lutheria hänen yksinäisyydessään Augustinin-luostarissa, kuinka hän kärsivällisesti pysyy siinä asunnossa, jonka hänen oppinsa on saattanut tyhjäksi, lähettäen ulos sieltä työntekiöitä ja opettajia ympäri koko mailmaa; ja kun mietin, mitä hän on ollut meille, Fritzille ja Evalle heidän halvassa, hurskaassa kodissaan, äidillemme, äidin-äidillemme, Bömin kansalle, pikku Greetalle, joka veisaa hänen virsiänsä minulle, noille yhdeksälle vapautetulle nunnalle, täti Agnesille luostarissa ja Kristoferille vireässä kirjapainossaan, nuorille ja vanhoille, hengellisille ja maallikoille, tekisi minun mieleni tietää, mitä tämä uusi aika on tuottava tälle miehuulliselle, hellälle, lämpimälle sydämelle, joka on orjuudesta vapauttanut niin monta sydäntä ja saattanut niin monta köyhää elämää rikkaaksi, sillä välin kuin hänen oma elämänsä vielä on jäänyt niin yksinäiseksi.
XXIX.
Evan kertomus.
Thüringin metsässä, Heinäkuulla 1523.
Se on varmaa, että Fritz ja minä menestymme paljon paremmin, kun saamme asua täällä pappilassa, kuin linnassa; alhaalla, keskellä ihmisten kotoja ja jylhän metsämaan ihania seutuja, eikä tAäällä, erinänsä muista, vahvistetulla kukkulalla. Tällä minä tietysti en tarkoita, ettei sydän voi olla yhtä nöyrä linnassa, kuin mökissä; mutta minusta näyttää elämä runsaammalta ja hedelmällisemmältä ihmisten parissa, kuin jos on koroitettu heidän ylitsensä. Asumuksen luonto kuvailee elämän laatua. Ja mikä kohtalo lienee niin siunattu, kuin meidän?
Me olemme yhteydessä kaikkien kansaluokkien kanssa, että saamme palvella Mestariamme, joka tuli kaikkia auttamaan. Kasvatuksensa puolesta vetää pappi vertoja aatelismiehille taikka oikeammin niille suurten kaupunkien ylhäisimmille perheille, joilla on paljon suurempi sivistys, kuin maan-omistajilla; mutta ulkonaisten asianhaarain puolesta on hän lähempänä talonpoikia ja tuntee omasta kokemuksestaan vähävaraisuuden jokapäiväiset kiusaukset. Meidän sopii vuoroin tehdä toisillemme hyviä töitä. Täti Trübchen on hyvin mielissään, kun hän saa tuoda meille korillisen tuoreita munia lahjaksi siitä, että Fritz on käynyt hänen sairastavan poikansa luona; ja tuntuu paljon suloisemmalta viedä ruokaa vanhan sysimiehen perheelle metsään, jos omat atriamme sen vuoksi päivän parin ovat vähän yksinkertaisemmat. Semmoiset lahjat, jotka lähtevät keksivästä rakkaudesta ja vaativat vähäisen itsekieltämystä, vaikuttavat luullakseni terveellisemmin, kuin täysien varojen kukkurat. Ja minä olen varma, että tuntuu paljon armaammalta antaa niitä. Meidän halpa kotomme näyttää tavallansa olevan kylän isänhuone; ja juuri semmoisia kotoja, semmoisia pyhitettyjä rakkauden ja papillisen opetuksen sijoja toimittaa Jumala Lutherimme kautta takaisin toiselle kylälle toisen perästä meidän maassamme.