Meidän on myöskin hyvin hanska käydä Chriemhild ja Ulrich von Gersdof'in luona linnassa. Vanha ritari ja rouva Hermentrud olivat ensin hyvin kylmäkiskoiset meille; mutta ritari on aina ollut varsin kohtelias minulle, ja rouva Hermentrud, kun hän nyt on vakuutettu, ettemme aio ollenkaan tunkea hänen alallensa, vastaan-ottaa meitä hyvin leppeästi.
Meidän välillämme on paitsi sitä toinen hellä side siitä asti, kuin hän suvaitsi puhua sisar Beatricesta. Minä tunsin hänet ainoastaan sortuneena ja surkastuneena vanhana nunnana; rouva Hermentrud ja vanhat palveliat ja kyläläiset muistavat häntä iloisena, mutta varhain lakastuneena tyttönä.
Ehtimiseen minun täytyy kertoa rouva Hermentrudille, kuinka hänen sisarensa vähitellen heräsi kolkosta toivottomuudesta nöyrään ja taivaalliseen rauhaan Kristuksessa; ja hänen hiljaisesta ja levollisesta kuolemastaan.
"Suuria uhrauksia", hän sanoi kerta, "saa tehdä jalon suvun tähden, Frau Pastorin. Minullakin on ollut suruni;" ja hän avasi yhden laatikon ja näytti minulle miniatyri-kuvan ritarista ja tämän nuoresta pojasta — hänen puolisonsa ja poikansa — molemmat haarniskoissa. "Nämät molemmat kaatuivat taistellessaan sitä perhettä vastaan, johon Beatricen sulho kuului", lausui hän katkerasti. "Ja kävikö näitten sukujen koskaan yhdistyminen?"
"Mutta eivätkö nämät sodat koskaan sammu?" minä kysyin.
"Kyllä", hän vastasi tylysti, taluttaen minua akkunan luo, josta näimme hävinneen linnan etäällä. Se sota on sammunut. He kuolivat kaikki sukupuuttoon!"
"Herramme Kristus käskee meidän antaa vihollisillemme anteeksi", sanoin minä tyvenesti.
"Tietysti", hän vastasi; "mutta von Bernsteinit olivat oikeuttemme anastajia, rosvoja ja murhaajia. Täytyy kostaa semmoisia rikoksia, taikka yhteiskunta hajoo kappaleiksi."
Talonpoikien suhteen on rouva Hermentrudilla hyvin ystävälliset ja lempeät tunteet, ja hän antaa meille usein ruokaa ja vaatteita heitä varten, vaikka hän yhä epäilee, onko viisaasti, että opetetaan heitä lukemaan.
Hän sanoo: "pysyköön kukin asemillaan."