Eikä hän, luullakseni, vielä ole saanut mitään muuta käsitystä taivaasta, kuin että se on hyvin järjestetty kunta, jossa aatelisten henget ylpeästi vallitsevat kukkuloilla, mutta talonpoikien henget jäävät nöyrästi laaksoihin; pää-eroitus maan ja taivaan välillä on se, että taivaassa kaikki tietävät, kuinka tulee pysyä asemillaan.
Ja epäilemättä on hän tavallansa oikeassa. Mutta mitä hän pitäisi siitä järjestyksestä, jonka mukaan paikat taivaassa ovat jaetut?
"Ensimäiset tulevat viimeisiksi, ja viimeiset ensimäisiksi."
"Joka tahtoo olla ensimäinen teidän joukossanne, hän olkoon teidän palvelianne."
Toiselta puolen hämmästyy Fritz välisti niistä katkerista tunteista herroja vastaan, jotka ilmestyvät talonpojissa; kuinka vuosisatojen vääryydet ovat muistissa säilyneet ja Lutherin nimeä etupäässä kunnioitetaan sen vuoksi, että otaksutaan, jotta hän, talonpojan poika, aikoo vapauttaa talonpojat.
Voi, milloin Jumalan järjestys asetetaan mailmaan, jokainen, sen sijaan, että hän ponnistaa ylöspäin itsekkäässä kunnianhimossa ja painaa muita alas kurjassa ylpeydessä — katsoen ylöspäin kadehtiaksensa ja katsoen alaspäin halvellaksensa — katsoo ylöspäin kunnioittaaksensa ja katsoo alaspäin auttaaksensa! kun kaikki "rakkaudesta palvelevat toinen toistansa?"
Syyskuulla 1523.
Meillä on nyt vieras, josta minä en tohdi puhua rouva Hermentrudille mitään. Fritz ja minä emme tosiaan aio kertoa koko juttua kenellekään.
Muutamia päiviä sitten tuli vanha, laiha, harmaapäinen mies taloomme, jota Fritz tervehti vanhaksi ystäväksi. Se oli pappi Ruprecht Haller Franken'ista. Fritz oli kertonut minulle jotakin hänen elämästään, että minä tiesin, mitä hän tarkoitti, kun hän vei Fritzin syrjäpuoleen ja vapisevalla äänellä sanoi:
"Berta on kovasti kipeänä — kenties kuolemallansa. Minä en saa koskaan nähdä häntä enää. Hän ei salli sitä, minä tiedän sen. Sopiiko teidän mennä ja lohduttaa häntä?"