Taas on vuosi melkein mennyt — vuorottain myrskyjä ja päivänpaisteita! Se suru, jota pelkäsimme meidän Thekla raukkamme puolesta, on kuin onkin viimein tullut. Bertrand de Créqui on kuollut! Hän kuoli vankeudessa yksinään omantunnon tähden, mutta rauhassa Jumalan kanssa. Eräs vieras Flanderista toi Theklalle pari jäähyväissanaa, jotka Bertrand omalla kädellään oli kirjoittanut, ja näki hänet sitten kuolleena, ettei Theklan ole syytä epäillä enää. Hän näyttää liikkuvan niinkuin unessa käviä, toimittaen kaikkea jokapäiväisen elämän askareita niinkuin ennen, vaikka nukkuvalla sielulla. Me pelkäämme, mikä tästä lopuksi tulee. Jumala auttakoon häntä! Hän on nyt lähtenyt jouluksi Evan ja Fritzin luo.

Surkea eripuraisuus on syntynyt evankelisten kristittyjen joukossa. T:ri Luther on hyvin suutuksissaan muutamista Carlstadtin ja Schweitziläis-veljien opeista pyhistä sakramenteistä ja sanoo, että he tahtovat olla viisaammat, kun mitä on kirjoitettu. Me suremme näitä asioita kuitenkin kuin Atlantimme on naimisissa Schweitziläisen kanssa, eikä T:ri Luther tunnusta heitä veljiksi. Atlantis rukka on kovasti huolissaan ja kirjoittaa olevansa varma, ettei hänen puolisonsa tahdo millään lailla halventaa Herran Ehtoollista, ja että he todesti uskovat, jotta Vapahtaja on läsnä Ehtoollisessa, niinkuin mekin. Mutta T:ri Luther on hyvin ankara tässä kohden. Hän pelkää, että siitä jälleen syntyy hämmingeitä ja erhe-ajatuksia, jommoiset aikaansaivat talonpoikais-sodan kauhut. Kuitenkin on hän itse aivan suruissaan tästä ja arvelee usein, että ajat ovat niin pahat, että mailman loppu varmaan pian on edessä.

Kesken kaikkia näitä murheita iloitsemme me, jotka rakastamme häntä, että hänellä on rauhallinen koti Augustinin-luostarissa, jossa "herra Käthe", joksi hän nimittää vaimoansa, ja hänen pikku poikansa Hannus vallitsevat, ja jossa rakkaat, pyhät enkelit, niinkuin T:ri Luther sanoo, kaitsevat lapsen kehtoa.

Se oli juhla koko Wittenbergille, kun pikku Hannus Luther syntyi. Lutherin asunto on niinkuin Wittenbergin ja koko maan pyhä liesi. Siellä hän talvipuhteilla ottaa vastaan ystäviänsä tuossa hupaisessa, suurella akkunalla varustetussa huoneessa, ja välisti he laulavat moni-äänisiä, iloisia lauluja taikka jumalisia virsiä luutun tai harpun säestykseksi, jommoista soittoa, T:ri Luther on varma siitä, kuningas David kummastelisi ja ihastelisi, jos hän voisi nousta haudastansa, "koska ei suinkaan ollut mitään niin hyvää hänen aikoinansa." "Perkele", hän arvelee, "pakenee aina soittoa, erittäinkin jumalista soittoa, koska hän on epätoivon henki eikä siedä iloa ja riemua."

Ja kesäpäivinä hän istuu perunapuun alla puutarhassaan, sillä välin kuin Käthe työskentelee hänen vieressään; taikka hän kylvää siemeniä ja kaivaa suihkulähdettä; taikka puhuu hänelle ja ystävillensä niistä kauneuden ihmeistä, joita Jumala on tehnyt halvimmissa kukissa, taikka siitä Ylösnousemisen kuvasta, jonka Hän antaa meille jokaisessa hienossa oksassa, joka keväällä puhkee talven kuivista, ruskeista varsista.

Yhä enemmän me huomaamme, minkä hyvän vaimon Jumala on antanut hänelle Katarina von Borassa. Hän on niin iloinen, vakava ja toimelias, ja hän rakastaa Lutheria niin paljon. Hän hoitaa jo kaikkia raha-asioita, ja tämä on välttämättömän tarpeellista, jollei Lutherin huone kokonaan häviä; sillä T:ri Luther antaisi mielellään kaikki, myöskin vaatteensa ja huonekalunsa, jokaiselle tarvitsevalle, eikä hän tahdo ottaa mitään maksua kirjoistaan eikä siitä, että hän opettaa ylioppilaita.

Katarina on paitsi sitä kumppani hänelle eikä ainoastaan kuuntelia. Tätä T:ri Luther rakastaa, vaikka hän kuinka paljon tahansa nauraisi hänen puheliaisuuttansa, jossa hän "omalla alallaan voittaa Cicero'nkin", ja pilkallisesti kertoo, kuinka, kun he ensin olivat menneet naimisiin, Katarinan, joka ei tietänyt mitään sanoa, mutta kuitenkin tahtoi "ylläpitää keskustelua", oli tapa kysyä, kun hän istui työtä tehden Lutherin vieressä: "Herra tohtori, eikö Preussin ylikamariherra ole markkreivin veli?" toivoen, ettei semmoinen ylhäinen puhe olisi liian alhaista hänelle! Tosin T:ri Luther sanoo, että jos hän tahtoisi etsiä kuuliaista vaimoa, täytyisi hänen veistää semmoinen kivestä. Mutta meidän uskomme on, että harvoin löytyy onnellisempaa kotoa, kuin T:ri Lutherin; ja jos joskus Katarina huomaa, että suru on valloittanut hänet liian paljon, ettei hän voi mitään auttaa, pistäyy hän salaisesti ulos ja käskee Justus Jonaksen ja muutamien muitten ystävien tulla tohtoria huvittamaan. Usein Katarina myöskin muistuttaa häntä niistä kirjeistä, joita hänen tulee kirjoittaa; ja T:ri Luther tahtoo, että hän istuu hänen vieressään, kun hän kirjoittaa, joka kylläksi osoittaa, että Katarina voi olla, kun tarvitaan, vaikka kuinka Tohtori laskisi leikkiä hänen "pitkistä saarnoistaan, joita hän ei suinkaan olisi pitänyt, jos hän, niinkuin muut papit, olisi ollut niin varovainen, että hän olisi alkanut Herran Rukouksella!"

Kristillinen aviosääty, niinkuin hän sanoo, "on nöyrä ja hurskas elämä;" ja hyvä se todella on meidän saksalaiselle uskonpuhdistuksellemme, ettei sen maallinen keskus ole mikään valta-istuin eikä eremitin luola, vaan yksinkertainen, kristitty koti.

Gersdorfin pappilassa, Kesäkuulla 1527.

Minä olen vieraisilla Evan luona, sillä välin kuin T:ri Lutherin pyynnöstä matkustaa ympäri Sachsissa, jossa hän tarkastaa kouluja T:ri Filip Melancthonin ja useitten muitten oppineitten miesten kanssa.