T:ri Luther on päättänyt parantaa lasten kasvatusta ja tahtoisi lujasti, että muutamat lakkautettujen luostarien tulot määrättäisiin tähän tarkoitukseen, ennenkuin aateliset ja ruhtinaat ovat jättäneet kaikki tyyni omiin tarpeisinsa.
Tuntuu siltä, kuin olisin nuori uudestaan, kun nyt vakavalla keski-ijälläni saan olla täällä yhdessä Evan kanssa, eikä kuitenkaan yksinään. Sillä nuoruuteni koulu on todella saman katon alla, kuin minä. Täti Agnes on Fritzin perheen-väkeä! Kun luostarit hävitettiin ja nunnat hajotettiin, joka tapahtui julmassa talonpoikais-sodassa, karkoitettiin hän Nimptschenistä, ja vietettyään muutamia viikkoja äitimme tykönä Wittenbergissä pakeni hän viimein Evan ja Fritzin luo.
Mutta Evan vähäiset kaksoiset, Heinz ja Agnes, säilyttävät varmaan vastedes peräti toisenlaisen kuvan täti Agnesista, kuin se tyly, jäykkä muoto ja karkea ääni, joka tavallisesti vaivasi minun unelmiani jumalisesta elämästä ja saatti minut pelkäämään taivasta, jonka asukkaita täti Agnes sanottiin edustavan.
Kukaties valkoiset hiukset liennyttävät korkeata, vaikka ryppyistä otsaa; mutta niissä vakavissa silmissä, jotka minä muistan, ei suinkaan ilmestynyt tämä lempeä katse eikä äänessä tämä hellä sävel. Kajahtaako hänestä näin niitten pikkuisten ääni, joita hän niin suuresti rakastaa, ja heijastuuko hänestä heidän silmiensä päivänpaiste? Ei; paljoa parempi asia, minä tiedän sen, sillä Eva kertoi minulle. Se on semmoisen sydämen hymy ja sointi, jonka usko Vapahtajaan on muuttanut lapsen sydämen kaltaiseksi. Se on Farisealaisen rauha, joka on saanut publikanin siunauksen sillä, että hän on nöyrästi asettunut publikanin rinnalle.
Minä tunnustan kuitenkin, ettei täti Agnesin läsnä-olo, luullakseni, juuri paranna järjestystä Evan perheessä. Hän ei havaitse aivan äkkiä mitään perisynnin jälkiä Evan lapsissa, kun minä päinvastoin kummastelen, kuinka niin hyvä ja erinomainen ihminen, kuin Eva, on saanut lapsia, jotka ovat niin paljon muitten ihmisten — vieläpä minunkin lasten kaltaisia. Olisi odottanut, että hänen lapsensa olisivat olleet jonkunlaisia puoli-enkeleitä, jotka luonnostaan taipuisivat kaikenlaiseen hyvään eikä koskaan tekisi väärin, paitsi huomaamatta ja hiljaisella ja siivolla tavalla. Sen sijaan täytyy minun sanoa, että usein kuulen vähäisiä kapinan huutoja Evan lastenkamarista, erittäin kun heitä pestään, jotenkin niinkuin meillä; enkä minä luule, että Fritzimmekään osoitti suurempaa iloa tehdystä pahasta ja kovempaa itsepäisyyttä, kuin Evan pikku punaposkinen Heinz.
Eräänä aamuna, kun oli ollut tavattoman pitkä riita Heinzin ja hänen äitinsä välillä sentähden, että pikku Agnesia oli jollain lailla sorrettu, sanoin minä täti Agnesille:
"Aatteleppas vaan, että jos Eva olisi pysynyt kutsumuksessansa, hän olisi saavuttanut Theologia Teutsch'in täyden perikuvan ja päässyt joksikin Elisabetiksi taikka paljon paremmaksi!"
Täti Agnes katsoi pikaisesti ylös:
"Tarkoitatko sinä, ettei hän ole parempi nyt! Sinä luulet, että jos päiväkaudet jouten mietiskelee, se on naiselle kristillisempi työ, kuin kasvattaa näitä pikkuisia Jumalaa varten ja auttaa heitä, kun taistelevat ensimäisiä taisteloitansa perkelettä vastaan!"
"Kukaties ei, täti Agnes", minä sanoin, "mutta minä en, näetkö, tiedä mitään luostarin sisäpuolesta."