Mutta vaikka lakkaamaton työnteko rasittaa hänen ruumistansa, löytyy ankarampia koetuksia, jotka rasittavat hänen sieluansa. Se sydän, johon vähinkin rakkaus ja ilo koskee niin syvästi, ei voi muuta kuin olla arka vääryydelle taikka pettyneille toiveille. Tuskastuttanee siis häntä, kun yhteen aikaan hänen oli vaarallinen matkustaa niitten aatelisten vihan vuoksi, joitten sukulaiset hän on vapauttanut nunnaluostareista; ja toiseen aikaan hänen täytyi pelätä suuttuneita talonpoikia, joitten järjetöntä kapinaa hän tosin miehuullisesti ja suoraan moitti, mutta joita hän kuitenkin innokkaasti puollusti aatelisten ja ruhtinaitten edessä.
Mutta katkerampi, kuin mikään muu, on hänelle evankelisten kristittyjen eripuraisuus. Jokainen totuus, johon hän uskoo, leimahtaa hänen mieleensä niin voimakkaalla vakuutuksella, että hän katsoo jokaista kummallisen itsepäiseksi, joka ei näe sitä. Hän pitää kiinni jokaisesta vakuutuksesta, joka hänellä on, semmoisen jäykkyydellä, joka on valmis kuolemaan sen puolesta — ei ainoastaan omistajan sitkeydellä, vaan sotamiehen, jolle sen puollustaminen on uskottu. Hän ei suinkaan soisi, että ketään pannaan hengeltä taikka vangitaan epä-uskon tähden. Mutta tarjota veljen kättä niille, jotka hänen mielestänsä kokonaan pettävät Herransa luottamuksen — kuinka hän sitä rohkenisi? Tuleeko muutamia levon päiviä ostaa ijankaikkisen rauhan uhraamalla?
Ja niin olemme riitaantuneet Schweitziläisten kanssa.
Pari päivää takaperin, kun tulimme kaupunginkirkosta, jossa T:ri Luther oli saarnannut Anabaptisteja ja Schweitziläisiä vastaan (joita hän lukee samaan luokkaan), saatti Greeta minut hämille kysymyksellään:
"Äiti, eikö eno Winkelried ole Schweitziläinen ja eikö hän ole hyvä ihminen?"
"Tietysti eno Konrad on hyvä ihminen, Greeta", vastasi Fritzimme, joka juuri oli palannut vieraisilta Atlantin ja Konradin tyköä. "Kuinka sinä semmoista kysyt?"
"Mutta hän on Schweitziläinen, ja T:ri Luther käski meidän varoa, ettemme muuttuisi Schweitziläisten kaltaisiksi, sillä he puhuvat jumalattomia asioita pyhistä sakramenteistä."
"Minä tiedän varmaan, ettei eno Konrad puhu mitään jumalattomia asioita", vastasi Fritz kiivaasti. "Hän on ehkä paras mies, minkä ikinä olen nähnyt. Äiti", jatkoi hän, "miksi T:ri Luther puhuu tämmöisiä Schweitziläisistä?"
"Näetkö, Fritz", minä sanoin, "T:ri Luther ei ole koskaan ollut kuutta kuukautta heidän parissaan, niinkuin sinä; eikä hän siis koskaan ole näkynyt, kuinka hyvät he ovat kotosalla."
"Jollei T:ri Luther", vastasi Fritz ynseästi, "ole nähnyt heitä, niin minun mielestäni hänen ei myöskään pitäisi puhua sillä tapaa heistä."