Nyt lausui mestari Georg Rörer:
"Minä kuulin kerta teidän kunnian-arvoisuutenne sanovan jotakin, joka usein lohduttaa minua — nimittäin: 'minä olen rukoillut Herraamme Jumalaa, että Hän antaa minulle autuaallisen lopun, kun lähden täältä. Ja Hän tekee sen; siitä minä olen varma. Viimeisellä hetkelläni olen minä vielä puhuva Kristuksen, meidän Herramme kanssa, vaikkapa kuinka lyhyen aikaa. Minä pelkään välisti', jatkoi mestari Rörer, 'että minä lähden täältä yht'äkkiä ja ääneti, enkä jaksa puhua sanaakaan.'"
Siihen arveli T:ri Martin Luther:
"Joko elämme taikka kuolemme, olemme Herran. Niin on laita, joko henki menee meistä siten, että lankeemme portaista alas taikka äkisti kuolemme, kun istumme ja kirjoitamme. Se ei vahingoittaisi minua, vaikka putoisin maahan tikapuista ja makaisin kuolleena niitten vieressä; sillä perkele vihaa meitä julmasti ja saa kaiketi semmoisiakin aikaan."
Kun viimein pikku Magdalena oli juuri kuolemallansa, lankesi hänen isänsä polvillensa hänen vuoteensa viereen, itki katkerasti ja rukoili, että Jumala vastaan-ottaisi hänet. Nyt hän lähti täältä, nukkuen isänsä syliin. Hänen äitinsä oli myöskin huoneessa, mutta vähän taempana surunsa vuoksi. Tämä tapahtui vähäistä jälkeen kello yhdeksän keskiviikkona 19:nä Kolminaisuuden sunnuntaina 1542. Tohtori kertoi usein, niinkuin ennen mainittiin: "Minä tahtoisin mielellään saada pitää tyttäreni, jos Herramme Jumala jättäisi hänet minulle; sillä minä rakastan häntä hyvin paljon. Mutta tapahtukoon Hänen tahtonsa; sillä ei mikään ole parempi hänelle, kuin se."
Kun hän vielä eli, sanoi hän hänelle:
"Kallis tytär, sinulla on myöskin Isä taivaassa; sinä menet Hänen luoksensa."
Silloin lausui mestari Filip:
"Vanhempain rakkaus on semmoinen Jumalan rakkauden kuva ja selitys, joka on piirretty ihmissydämeen. Jos siis Jumalan rakkaus ihmiskuntaan on yhtä suuri, kuin vanhempien rakkaus lapsiinsa, on se todella suuri ja palava."
Kun ruumis oli laskettu arkkuunsa, sanoi T:ri Martin: