Muille vieraille hän sanoi:
"Älkäät surko. Minä olen lähettänyt pyhimyksen taivaasen; niin, minä olen lähettänyt kaksi semmoista sinne!" tarkoittaen pikku tytärtänsä Elisabetia.
Kun he veisasivat ruumin luona: "Herra, älä muista meidän entisiä syntejämme, jotka vanhuudesta ovat", lausui hän:
"Minä sanon: oi, Herra! ei ainoastaan meidän entisiä syntejämme, ei ainoastaan niitä, jotka vanhuudesta ovat, vaan nykyisiä syntejämme; sillä me olemme koronkiskojia, ryöstäjiä, saitureita. Niin, messun kauhistus on vielä mailmassa!"
Kuu arkku naulattiin kiinni, ja hän haudattiin, sanoi hän: "totisesti on ruumiin ylösnousemus olemassa."
Ja kun he palasivat haudalta, sanoi hän:
"Tyttäreni on nyt hyvässä tallessa sekä ruumiin että sielun puolesta. Meidän, kristittyin ei tule valittaa mitään; me tiedämme, että niin pitää olla. Me olemme varmemmat ijankaikkisesta elämästä, kuin mistään muusta; sillä Jumala, joka on luvannut sen meille kalliin Poikansa tähden, ei koskaan valehtele. Kaksi pyhimystä minun lihastani on Herramme Jumala ottanut, mutta ei minun verestäni. Liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa."
Paitsi muita hän puhui:
"Meidän tulee pitää tarkkaa huolta lapsistamme, ja semminkin vähäisistä tyttö-raukoista; me emme saa jättää huolenpitoa heistä muille. Tällä en yhtään sääli poikia. Poika voi elättää itseänsä, missä hyvänsä hän on, jos hän vaan tahtoo tehdä työtä; ja jollei hän tahdo tehdä työtä, on hän konna. Mutta vähäiset tytöt kaipaavat sauvaa, johon saavat nojata."
Ja taas: