Suomeksi:
Täss' lepäjää tytär Lutherin, nuhteetoin Magdalena,
Autuas, peittehenä turve vihreä on.
Kuoleman laps olit, synnissä siinnyt ja kasvanut, mutta
Sullen taas elämän toi veri Kristuksen.
Mutta vaikka hän koettaa kehoittaa muita, valittaa hän kauan ja katkerasti itse, niinkuin useat hänen kirjeensä osoittavat.
Jonakselle hän kirjoitti:
"Luullakseni olet sinä kuullut, että minun rakkain tyttäreni Magdalena on syntynyt uudestaan Kristuksen ijankaikkiseen valtakuntaan. Mutta vaikk'ei minun ja minun vaimoni tulisi tehdä muuta, kuin kiittää ja riemuita niin autuaallisesta ja pyhästä lopusta, jonka kautta hän on välttänyt lihan, mailman, Turkkilaisen ja perkeleen vallan, on kuitenkin luonnollisen rakkauden side semmoinen, ettemme voi erota hänestä ilman huokauksia ja sydämen vaikerrusta. Ne kiintyvät sydämeemme, ne pysyvät piirrettyinä sen pohjassa — hänen kasvonsa, hänen sanansa — tämän kalliin ja kuuliaisen lapsen katseet — niin elävän kuin kuolevankin; niin että tuskin Kristuksenkaan kuolema (ja mitä kaikki kuolemat Hänen kuolemansa rinnalla ovat?) voi poistaa hänen kuolemaansa meidän muististamme. Kiitä sinä siis Jumalaa meidän sijastamme. Ihmettele Jumalan suurta työtä, Hänen, joka näin ylentää lihamme! Tyttäreni oli, niinkuin sinä tiedät, lempeä ja suloinen luonnoltansa, ja aivan rakastettava. Siunattu olkoon Herra Jesus Kristus, joka kutsui ja valitsi ja on näin kirkastuttanut hänet. Minä toivon itseni ja kaikkien omien puolesta, että me saisimme semmoisen kuoleman; ei, pikemmin semmoisen elämän, jota minä vaan rukoilen Jumalalta, kaiken lohdutuksen ja laupeuden Isältä."
Ja taas Bremen'in pastorille Jakob Probst'ille:
"Minun kaikkein rakkain lapseni Magdalena on mennyt taivaallisen Isänsä luo, nukkuen pois täynnänsä uskoa Kristukseen. Närkästynyt kuoleman kammo tukehuttaa kyyneliäni. Minä rakastin häntä hellästi. Mutta sinä päivänä kostetaan meidän puolestamme kuolemalle ja hänelle, joka on kuoleman alla."
Ja Amsdorfille:
"Paljon kiitoksia siitä, että koetit lohduttaa minua perin rakkaan tyttäreni kuoleman vuoksi. Minä en rakastanut häntä ainoastaan sentähden, että hän oli minun lihaani, vaan sentähden, että hänellä oli niin lempeä ja hiljainen luonto, ja hän aina oli niin kuuliainen minulle. Mutta nyt minä iloitsen, että hän on mennyt elämään taivaallisen Isänsä kanssa ja on nukkunut suloisimpaan uneen siihen päivään saakka. Sillä ajat ovat pahat ja käyvät yhä pahemmaksi; ja sydämessäni minä rukoilen, että sinulle ja kaikille rakkailleni annettaisiin samanlainen lähtö täältä, ja että saisitte semmoisella hiljaisella tyvenyydellä nukkua Herrassa. Vanhurskaat kootaan ja lepäävät vuoteissansa. Sillä mailma on tosiaan kauhea Sodoma."
Ja Lauterbach'ille: