"Täti Thekla, miksi T:ri Luther välisti saarnaa niin, kuin hänen saarnaamisensa ei olisi tehnyt mitään hyvää? Eikö monta pahaa ole poistettu, jota hän moitti? Eikö raamattu ole jokaisessa kodissa? Äitimme arvelee, ettemme voi kylläksi olla kiitolliset siitä, että saamme elää niihin aikoihin, jolloin meille opetetaan totuus Jumalasta ja meille annetaan luottamuksen ja rakkauden uskonto epäilyksen ja pelon sijaan. Miksi T:ri Luther usein puhuu niin, kuin ei mitään olisi tehty?"
Eikä minulla ollut muuta vastata, kuin tämä:
"Me näemme, mitä on tehty; mutta ainoastaan T:ri Luther tietää, mitä hän toivoi saavansa aikaan. Hän lausui kerta: 'jos minä alusta olisin tietänyt, että ihmiset näin vihasivat Jumalan sanaa, olisin minä pysynyt alallani. Minä luulin, että he tekivät syntiä vaan taitamattomuudesta.'"
"Minä arvelen, Greeta", jatkoin minä, "että hänen silmiensä edessä kangasti koko kristikunta, joka riensi rukoilemaan ja palvelemaan Herraansa, kun hän kerran oli näyttänyt heille, kuinka hyvä Hän on. Me näemme, mitä T:ri Luther on tehnyt. Hän näkee, mitä hän toivoi saavansa aikaan, ja vertaa tätä siihen, mikä on jäänyt tekemättä."
XXXIV.
Äidin kertomus.
Luullakseni ei löydy koko kristikunnassa yhtäkään vanhaa miestä ja vaimoa, jonka tulisi olla niin kiitollinen, kuin puolisoni ja minun.
Epäilemättä ovat kaikki vanhemmat taipusat katsomaan omien lastensa parasta puolta; mutta minusta näyttää siltä, kuin meidän lapsilla tosiaan ei olisikaan muuta puolta, kuin tämä. Kenties Elsalla on välisti vähän liian paljon minun levottomasta luonnostani; mutta hänenkin hellässä sydämessään, niinkuin toisten kaikkien, on suuri määrä hänen isänsä toivokkaisuutta. Ja sitten, vaikkei heillä kenelläkään liene isän keksivää neroa, näyttää tästä tuskin olevan mitään vahinkoa; koska, niinkuin asiat käyvät mailmassa, toiset usein, juuri kun toinen on menestymällänsä, astuvat väliin ja poimivat keksinnön hedelmän sillä, että vaan lisäävät jonkun vähäpätöisen pikku asian, joka panee koneen käymään ja tekee, että näyttää siltä, kuin he olisivat olleet oikeat keksijät.
Ei niin, että minä hetkeäkään nureksin niitä, joilla on tämä pikkuinen näppäryys, että hoksaavat juuri viimeisen tempun ja saavat asian menestymään; sekin on, niinkuin isä sanoo, Jumalan lahja, ja vaikkei sitä suinkaan voi verrata mieheni suuriin, yleviin ajatuksiin ja tuumiin, on sillä suurempi käypä hinta mailmassa. Ei niinkään, että minä hetkeäkään nureksin mailmaa. Meillä on kaikilla paljon enemmän siinä, kuin ansaitsemme (paitsi ehkä rakas mieheni, joka huolii niin vähän sen palkinnoista!). Se on aivan ihmeellistä, kuinka hyvät kaikki ovat olleet meitä kohtaan. Gottfried Reichenbach ja kaikki meidän vävymme ovat niinkuin omat poikamme; eivätkä he olisi voineet panna suurempaa arvoa tyttäriimme, jos näillä olisi ollut myötäjäiset, kuin prinsessoilla; vaikka minun täytyy suoraan sanoa, että minun mielestäni meidän tyttäremme ilman kreuzeriäkään myötäjäisiä ovat oikea aarre mille miehelle hyvänsä. Usein minua kummastuttaa, mistä he ovat oppineet niin oivallisiksi emänniksi, ja kuinka he ovat niin järkevät ja viisaat joka asiassa, kun minä en milloinkaan pitänyt itseäni ollenkaan taitavana talouden hoitajana. Tosin heidän isänsä keskustelut olivat aina hyvin opettavaisia; ja kallis äiti vainajani oli kokonainen viisauden ja kokemuksen vara-aitta. Ei siinä kuitenkaan ole vielä kylliksi selitystä. Jumala on ihmeellisen hyvä ja siunaa vähimpiäkin yrityksiä kasvattaa pienokaisia Häntä varten. Me ajattelemme usein, että heidän varhaisten vuosiensa köyhyys oli oikea kärsivällisyyden ja kotihyveitten koulu heille kaikille. Myöskin Kristofer ja Thekla, jotka alusta tuottivat meille enemmän huolta, kuin muut, ovat juuri vanhuutemme tuki ja ilo; joka osoittaa, kuinka vähän me edeltäpäin tiedämme, mitä hyviä asioita Jumala varustaa meille.
Kuinka minä yhteen aikaan vapisin heidän molempien puolesta! Se suretti Elsaa ja minua kovasti, kun näimme Kristoferin, niinkuin me luulimme, kokonaan kääntävän selkänsä uskonnolle siitä saakka, kuin Fritz rupesi munkiksi; ja kuinka se lohdutti, kun huomasimme, että hän T:ri Lutherin saarnoista ja raamatusta löysi sen totuuden, joka taivutti hänen sydämensä kunnioitukseen, mutta kuitenkin jätti hänen luonteellensa tilaa edistyä eikä pusertanut sitä mihinkään kaavaan, joka oli tehty muita luonteita varten. Kuinka se lievitti, kun kuulimme, ettei hän hyljännyt uskontoa, vaan sen, mikä oli väärää silloisessa uskonnossa, ja havaitsimme, että hän antautui kirjanpainajan ammattiinsa yhtä pyhillä tunteilla, kuin Fritz papinvirkaansa!