Sillä ei uskonpuhdistus eikä T:ri Lutherin saksalainen raamattukaan ole karkoittanut kaikkia pilviä. Yhä me näemme niinkuin peilistä tapauksessa.
Mutta ne ovat opettaneet meille, ettei mitään pahaa eikä pimeää löydy sen takana; vaan paljon ilmaistaan, joka vielä on liian hyvää meidän ymmärrettäväksi ja liian kirkasta meidän katsottavaksi.
XXXV.
Evan Agnesin kertomus.
Eislebenissä, 1542.
Täti Elsa sanoo, ettei kenenkään mailmassa tule enemmän kiittää Jumalaa, kuin Heinzin ja minun, ja minä olen varma, että hän on oikeassa.
Ensiksi meillä on paras isä ja äiti mailmassa, niin että milloin hyvänsä aikaisimmasta lapsuudestamme saakka he ovat puhuneet meille Isästämme taivaassa, meidän on tarvinnut vaan ajatella, mitä he olivat meille maan päällä, ja tuntea, että semmoinen kuin heidän rakkautensa ja hyvyytensä on yhteensä, semmoinen juuri on Jumala; mutta (jos meidän käy semmoista käsittäminen) paljon suuremmassa määrässä. Meidän on vaan tarvinnut panna lisää siihen, mitä he ovat, oppiaksemme, mitä Jumala on, eikä vaillentaa mitään; sanoa itsellemme, niinkuin me ajattelemme vanhemmistamme, jotka ovat niin lempeät muita arvostellessaan, niin ystävälliset, niin totiset: "Jumala on heidän kaltaisensa — se vaan, että Hänen rakkautensa on suurempi ja viisaampi, kuin isämme, hellempi ja hartaampi, kuin äitimme" (vaikka on vaikea sitä ymmärtää). Ja sitten on yksi asia, jossa Hän on toisenlainen. Hänen valtansa on rajaton. Hän voi antaa meille jokaisen siunauksen, jota hän katsoo soveliaaksi antaa meille.
Kun minulla on semmoinen isä ja äiti maan päällä, ja semmoinen Isä taivaassa, ja Heinz, kuinka minä voin kiittää Jumalaamme?
Ja äitimme on niin nuori vielä! Kallis isämme sanoi taannoin: "hänen hiuksensa eivät näytä ollenkaan harmaalta, vaan ovat vielä yhtä kultaiset, kuin Agnesimme. Ja hänen kasvonsa ovat niin kauniit ja suloiset, ja hänen äänensä on niin heleä ja täysinäinen, kun hän veisaa omia rakkaita virsiänsä taikka puhuu!" Täti Elsa arvelee, että mieli tuntuu levolliselta, kun katselee häntä, ja että hänen äänensä aina oli mitä suloisimpia mailmassa, jotakin kirkkosoiton ja kyyhkysen kuherruksen kaltaista. Täti Elsa kertoo myöskin, että hänellä oli jo lapsena sama tapa nähdä, mitä mikin ajattelee — päästä sisään toisen sydämeen ja tehdä, että kaikki, mitä siinä on hyvää, tuntee itsensä ymmärretyksi, ja kaikki, mitä siinä on pahaa, tuntee itsensä ilmi tulleeksi ja pujahtaa pois.
Kallis isämme sen sijaan ei ole niin nuoren-näköinen; mutta minä pidän paljon miehistä, jotka näyttävät siltä, kuin olisivat olleet sodassa — kuin heidän sydämensä olisi hyvin kynnetty ja kylvetty. Ja hänen harmaat hiuksensa ja otsan vaot — nuot molemmat pystysuorat, kun hän ajattelee — ja hänen suunsa tiveys ja hänen sisään painuneet poskensa näyttävät minusta tavallansa yhtä kauniilta, kuin äitimme tyven otsa ja hänen huultensa lempeä luonto, joka on niinkuin hymyn koitto, ikäänkuin hyvyyden laki olisi muodostanut jokaisen taipeen.