Luullakseni minun tunteeni Lutherin suhteen ovat toisenlaiset, kuin äitini ja isäni. He tunsivat hänet taistelon kestäessä. Me tunnemme hänet ainoastaan voittajana, jonka jo melkein on palmu kädessä.
Mutta minun paras ystäväni Wittenbergissä on täti Thekla. Ylimalkain en luule, että löytyy ketään, jonka kaltaiseksi minä mieluisammin tahtoisin tulla. Hän ymmärtää kaikki, vaikkei kerro hänelle mitään, samalla kummallisella tavalla, kuin äitini. Arvatakseni se on siitä syystä, että hän on kärsinyt niin paljon. Täti Elsa jutteli minulle siitä kauheasta surusta, joka kohtasi häntä, kun hän oli nuori.
Rakkaalla äidillämme ja isällämme on myöskin ollut suuret surunsa, vaikka he pääsivät niistä tässä elämässä, ja täti Thekla pääsee surustansa vasta tulevassa mailmassa. Mutta tämä näyttää erinäisellä tavalla pyhittäneen heitä kaikkia. He kaikki ja myöskin T:ri Luther johdattavat mieleeni semmoisia ihmisiä, jotka, niinkuin puhutaan, osaavat maata tömistämällä keksiä, missä salaisia lähteitä löytyy, että muut tietävät, mistä kaivaa vettä. Suruko vaan antaa tämän lahjan, jonka avulla sydämen salaiset lähteet löydetään? Jos niin, maksaa hyvin vaivan kärsiä. Mutta pari kolme surua on sentään, joita meidän on tuskin mahdollinen kestää!
Vaan, niinkuin äitimme sanoo, Vapahtajallamme on kaikki lahjat käsissään; ja "suurin lahja" kaikista (jonka kädessä jykeimmät työkalut aikaan saavat hienointa työtä) "on rakkaus!" Ja tämä on juuri se lahja, jota jokainen meistä tarvitsee määrättömästi.
XXXVI.
Theklan kertomus.
Wittenbergissä, Tammikuun 23 p. 1546.
T:ri Luther on tänään lähtenyt Wittenbergistä syntymäkaupunkiinsa Eislebeniin ratkaisemaan Mansfeldin kreivien riitaa muutamista patronati-oikeuksista.
Hän oli mennessään hyvällä mielellä ja aikoo palata kolmen neljän päivän perästä. Hänen kolme poikaansa, Johan, Martin ja Paulus seurasivat häntä. Rouva Luther on levoton ja alakuloinen hänen lähtönsä tähden, mutta toivoaksemme ilman erinäistä syytä, vaikka Tohtori nykyisin usein on ollut heikko ja kipeä.
Se unteliaisuus ja hiljaisuus, joka aina havaitaan Wittenbergissä, kun hän on poissa, on epäilemättä suurennut tämän talvisen ilman ja niitten sadetten ja myrskyjen kautta, jotka ovat paisuttaneet kaikki joet tulvilleen. Hän on todella meidän pikkuisen mailmamme isä ja kuningas; ja kun hän on meidän luonamme, näyttää koko Saksa ja mailma likemmältä meitä hänen lavean järkensä ja hänen sydämensä tähden, joka väreilee jokaisesta puutteesta ja surusta koko mailmassa.