Rouva Luther on tänään kertonut minulle, että T:ri Luther sanoi, ennenkuin hän lähti, että "hän laskeuisi ilolla kuolinvuoteellensa, jos vaan ensin saisi nähdä rakkaat Mansfeldin herransa sopineina." Hän jutteli myöskin, että hän juuri on päättänyt Genesin kommentarinsa, joita hän on kirjoittanut näinä viime kymmenenä vuotena, näillä sanoilla:
"Minä olen heikko enkä jaksa tehdä mitään enää. Rukoilkaat Jumalaa, että Hän suo minulle levollisen ja autuaallisen kuoleman."
Hän arvelee, että T:ri Luther viime aikoina on tavallista enemmän ajatellut kuolemaa, ja pelkää, että hänellä on joku sisällinen aavistus elikkä tunto pikaisesta lähdöstä.
Kuinka kauan hän on puhunut kuolemasta, niinkuin jostain toivottavasta asiasta! Kuitenkin surettaa se aina sydäntämme, kun kuulemme hänen puhuvan niin. Kun hän puhuu Tulemuksesta, niinkuin se olisi kaiken pahan loppu ja Jumalan valtakunnan alku, voimme hyvin kuunnella, mutta ei, kun hän puhuu siitä Tulemuksesta, joka olisi kaiken pahan loppu hänelle, vaan kaikkein surujen alku meille.
Nyt on rouva Luther kuitenkin saanut vähän lohdutusta hänen kirjeistänsä, jotka ovat iloisemmat, kuin ne, jotka hän viime vuonna sai Tohtorin poissa ollessa. Silloin hän neuvoi rouvaansa myymään kaikki heidän Wittenbergin omaisuutensa ja muuttamaan kartanoonsa Zulsdorf'iin, että hän tietäisi hänen kunnialla pääsneen Wittenbergistä — tuosta "itsekkäisyyden ja hekuman pesästä" — ennenkuin hän kuoli.
Hänen ensimäinen kirjeensä siitä, kuin hän tällä kertaa jätti
Wittenbergin, on kirjoitettu näin:
"Hyvälle ja rakkaalle Käthe Lutherin'alle Wittenbergiin. Armoa ja rauhaa Herrassa."
"Kallis Käthe! Tänään kello puolivälissä yhdeksän tulimme Halleen, vaikk'emme vielä ole pääsneet Eislebeniin, sillä suuri anabaptisti lähetti meitä vastaan vedentulvan ja isoja jää-möhkäleitä, jotka peittivät maan ja uhkasivat kastaa meidät kaikki uudestaan. Emmekä myöskään voineet palata Muldan vuoksi. Sentähden pysymme levollisesti täällä Hallessa molempien jokien välissä. Ei sen vuoksi, että meitä haluttaisi juoda vettä, vaan me lohdutamme itseämme hyvällä Torgau'in oluella ja Rheinin viinillä siinä tapauksessa, että Saale rupeisi raivoamaan jälleen. Me, näet, ja palveliamme ja lauttamiehet emme tahdo kiusata Jumalaa ja rohjeta vesille; sillä perkele riehuu meitä vastaan ja asuu virroissa; parempi on karttaa häntä, kuin valittaa hänen päällensä, eikä ole tarpeellista, että me joudumme paavin ja hänen joukkojensa pilkan alaiseksi. Minä en olisi uskonut, että Saale näin yltyisi ja hyökkäisi maantien ja kaikkien yli. Ei muuta tällä kertaa; vaan rukoelkaat meidän puolestamme ja olkaat hurskaat. Luullakseni olisit sinä, jos olisit ollut täällä, neuvonut meitä tekemään juuri, mitä me olemme tehneet. Jotta kerran olisimme noudattaneet sinun neuvoasi. Täten jätän sinut Jumalan haltuun. Amen. Hallessa St. Paavalin kääntymyksen päivänä.
Martinus Luther."
Hän on saanut neljä muuta kirjettä. Yksi niistä oli Helmikuun toiselta päivältä ja kuuluu näin: