"Joka tahtoo olla paras joukossanne, hän olkoon teidän palvelianne."
Nämät kymmenen viimeistä työn vuotta ovat kuitenkin tehneet hänet kovasti vanhaksi!
Minun täytyi itsekseni myöntää, että hän oli vanhentunut. Kärsimisen jälkiä näkyy hänen miehekkäissä kasvoissaan, ja hänen vartalonsa ja astuntansa osoittaa jommoistakin heikkoutta.
"Miks'eivät", sanoin minä Evalle, "Elsa taikka Thekla kertoneet tätä meille? Hän on todellakin paljon heikompi."
"He ovat aina hänen parissaan", hän vastasi; "emmekä me koskaan näe, mitä aika tekee, rakkaani, vaan ainoastaan, mitä se on tehnyt."
Minä rupesin ajattelemaan hänen sanojansa. Oliko mahdollista, että mekin näin muutuimme, vaikka emme huomanneet sitä?
Kun Tohtori Luther ja väkijoukko oli kulkenut ohitse, palasimme sisään, ja Eva rupesi jälleen ompelemaan, sillä välin kuin minä jatkoin saarnani lukemista; mutta salaisesti nostin minä silmäni kirjastani ja katselin häntä. Jos aika todella oli samalla tapaa muuttanut tämän rakkaan olennon, olihan parempi, että minä tiesin sen, jotta voisin paremmin arvata niitä kalliita päiviä, joita se niin viekkaasti paraikaa varasti minulta.
Vaikka kyllä tarkasti katselin, huomasin tuskin mitään vanhuuden taikka kärsimisen jälkiä hänen kasvoissaan taikka vartalossaan. Tyven otsa oli yhtä valkoinen ja tyven, kuin ennenkin. Kultaisessa tukassa, joka oli sileäksi kammattuna ja palmikoittuna valkoisen emännän-lakin alla, ei ollut enemmän harmaita hiuksia, kuin Agnesimmekaan, joka hääri edestakaisin talvisessa päivänpaisteessa ja toimitti talon-askareita sivuhuoneessa. Hänen poskensa oli täysinäinen, vaikka kenties sen pyöreys oli hiukan muuttunut; ja kun hän katsahti ylös ja kohtasi minun silmäni, enkö minä nähnyt juuri samaa onnellista, lapsenkaltaista hymyä, kuin ennen, joka näytti tulvaavan hänen sydämensä runsaasta auringonvalosta?
"Ei!" minä sanoin; "Eva, kiitos Jumalan, minä en ole pettynyt! Aika ei ole vielä ryöstänyt sinulta mitään."
"Mutta muista, kuinka hyvässä suojassa minä olen ollut", hän sanoi. "Kuinka pilvetön ja levollinen minun elämäni on ollut. Minä en ole taistellut mitään myrskyä vastaan, paitsi tämmöisen kodin ja tämmöisen rakkauden satamassa. Mutta T:ri Luther on ollut niin kauan ensimäinen ja korkein, jonka rintaa vastaan jokainen myrsky on paiskannut ensi kiivautensa."