Juuri samalla tuli Heintz'imme sisään.
"Isäsi koettaa näyttää todeksi, etten minä käy vanhaksi", Eva arveli.
"Kuka sitä äidistämme sanoi?" kysyi Heinz, kääntyen pikaisesti Agnesin puoleen.
"Ei kukaan", minä vastasin; "mutta minä hämmästyin, kuu näin, kuinka muuttunut T:ri Luther oli, ja minä rupesin pelkäämään, mitkä muutokset lienevät huomaamatta tapahtuneet omassa kodissamme."
"Onko T:ri Luther paljon muuttunut?" kysyi Heinz. "Minä en luullakseni milloinkaan nähnyt jalompia kasvoja, niin uskaliaita ja vilpittömiä, eikä semmoista terävää katsetta, kuin hänen mustissa silmissään. Hän olisi sopinut keisarin suurimmaksi kenraaliksi — hän näyttää niin sotavanhuksen kaltaiselta."
"Eikö hän siis ole sotavanhus, Heinz?" arveli Eva. "Eikö hän ole taistellut monta vuotta kaikkia taisteloita meidän sijastamme? Mitä sinä, Agnes, hänestä pidät?"
"Minä muistan parhaiten sen katseen, jonka hän loi isääni ja sinuun", hän vastasi. "Hänen kasvonsa näyttivät niin lempeiltä; minä ajattelin, kuinka onnelliseksi hän tekee kotinsa."
Tänä iltana me tietysti, Eva ja minä, johdatimme mieleemme menneitä tapahtumia. Ja kuinka suuri osa niistä on yhteydessä T:ri Lutherin kanssa! Jo se että kallis kotimme ollenkaan on olemassa, on Jumalan kautta hänen työnsä. Ja enemmän kuin se: sydämemme vapaus ja rauha tuli meille etupäässä ja ensiksi hänen kauttansa. Kun näin hänen kasvonsa jälleen, palasi koko entisyys eteeni, ikäänkuin se olisi yht'äkkiä peilistä heijastunut minua kohden. Ne ajat, jolloin hän lauloi täti Ursula Cottan ovella Eisenachissa — kun se ääni, joka sittemmin liikutti koko kristikuntaa syvimpiä pohjia myöten, lauloi ylistyslauluja leipäpalasen tähden. Sitten kuinka hän vähitellen pääsi köyhyyden ulkonaisista koetuksista isänsä menestyksen ja anteliaisuuden kautta — kuinka loistavat näkö-alat aukenivat hänelle yliopistossa — kuinka hän yhtäkkiä, vaikka tarkoin mietittyään, luopui kaikista näistä maallisista tuumista — kuinka hän astui alas mustiin ja katkeroihin vesiin, jossa hän taisteli vuosisatansa taistelon ja melkein uppoamallansa löysi sen käden, joka pelasti hänet, ja saavutti rannan jälleen oikealla puolella; eikä yksin, vaan yhä tuettuna siltä kädeltä, joka puollusti häntä ja jonka hän on tehnyt tunnetuksi tuhansille sydämille.
Sitten minä olin näkevinäni, kuinka hän seisoi keisarin edessä Wormsissa sinä hetkenä, jolloin ihmiset eivät tietäneet, kumpaa enemmän ihmetellä, hänen lempeyttänsä vai hänen uskallustansa — sinä hetkenä, jota ihmiset luulivat hänen taistelon hetkeksensä, mutta joka todenteolla oli hänen triumfin hetkensä, koska oikea taistelo jo oli taisteltu ja oikea voitto voitettu.
Ja nyt oli taas kaksikymmentä vuotta kulunut; hän on Saksan kielelle kääntänyt Pyhän Raamatun, jota nyt tutkitaan lukemattomissa kodoissa; kodoissa, joita hän on pyhittänyt (ja monessa paikassa luonut) oppinsa vaikutuksella.