"Se on kuoleman kylmä hiki. Minun täytyy jättää sieluni Jumalan haltuun, sillä tautini kiihtyy."
Nyt hän rukoili hartaasti, sanoen:
"Taivaallinen Isä! ijankaikkinen ja armollinen Jumala! Sinä olet ilmestyttänyt minulle kalliin Poikasi, Jesuksen Kristuksen Herramme. Häntä minä olen opettanut; Häntä minä olen kokenut; Häntä minä olen tunnustanut; Häntä minä rakastan ja palvelen rakkaana Vapahtajanani, Uhrinani ja Lunastajanani — Häntä, jota jumalattomat vainoavat, pilkkaavat ja soimaavat. Voi taivaallinen Isä, vaikka minun täytyy jättää ruumiini ja joutua pois tästä elämästä, tiedän minä, että saan olla Hänen kanssaan ijäti. Ota minun sielu raukkani luoksesi!"
Jälestäpäin hän otti vähäisen lääkkeitä, ja ilmoittaen ystävillensä, että hän oli kuolemallaan, sanoi kolme kertaa:
"Isä, Sinun käsiis minä annan henkeni. Sinä olet lunastanut minut, Sinä uskollinen Jumala. Totisesti niin on Jumala mailmaa rakastanut!"
Sitten hän makasi aivan ääneti ja liikkumatta. Ne, jotka seisoivat hänen ympärillänsä, koettivat herättää häntä ja alkoivat hieroa hänen rintaansa ja jäseniänsä, ja puhutella häntä, mutta hän ei vastannut. Nyt Jonas ja Coelius niitten monien lohdutukseksi, jotka olivat vastaan-ottaneet totuuden hänen huuliltaan, puhuivat ääneen ja sanoivat:
"Arvoisa isä, kuoletteko te uskossa Kristukseen ja siihen oppiin, jota aina olette saarnanneet?"
Hän vastasi selvästi ja iloisesti: "kuolen!"
Tämä oli hänen viimeinen sanansa täällä maan päällä. Sitten kääntyi hän oikealle puolellensa ja näytti vaipuvan levolliseen uneen, jota kesti neljänneksen tuntia. Kerran vielä heräsi toivo hänen lastensa ja ystäviensä sydämessä; mutta lääkäri ilmoitti heille, ettei se ollut mikään hyvä merkki.
He pitivät kynttilää likellä hänen kasvojansa; kuoleman kalveus levisi paraikaa niitten yli, ja hänen kätensä ja jalkansa kävivät kylmäksi.