Tänä aamuna lähtivät hänen leskensä, hänen orpo poikansa ja tyttärensä ja useat ylioppilaat ja kaupunkilaiset Itäiselle portille vastaan-ottamaan hautajais-saattoa. Se kulki verkalleen pitkin täytettyjä, vaikka äänettömiä katuja Kaupunginkirkkoon, jossa hänen oli tapa saarnata.
Fritz tuli saattoväen kanssa Eislebenistä, ja Eva ynnä Heinz ja Agnes ovat myöskin meillä, sillä oli mielestämme meidän kaikkien tarpeellista taas tuntea ja nähdä rakkaat omaisemme ympärillämme nyt, kun kuolema on osoittanut meille, kuinka voimaton kokonaisen kansan rakkaus on säilyttämään kaikkein kalliinta ja tähdellisintä elämää.
Fritz on jutellut meille murheellisesta hautajais-matkasta
Eislebenistä.
Mansfeldin kreivit enemmän kuin viidenkymmenen ratsasmiehen kanssa, ja useat ruhtinaat, kreivit ja paronit seurasivat ruumiin-arkkua. Kaikissa kylissä, joitten läpi he kulkivat, soitettiin kirkonkelloja, niinkuin ruhtinaalle; kaikille kaupunginporteille tulvasi magistratin jäseniä, pappeja, nuoria ja vanhoja, äitejä, tyttöjä ja lapsia kohtaamaan saattoa, puettuina murhevaatteisin ja veisaten ruumiinvirsiä, jommoisia hän oli heille opettanut. Viimeisessä kirkossa, jossa ruumis makasi, ennenkuin se saapui lopulliseen lepopaikkaansa Wittenbergiin, kokoontui kansa sen ympärille ja veisasi yhden hänen oman virtensä: "Mä riemuin rauhass' ehdin pois" äänellä, jota nyyhkytykset ja kyynelet tukahuttivat.
Näin ruumista yötä päivää verkalleen kannettiin Thüringin maan läpi. Talonpojat muistivat kerran vielä hänen uskollisen rakkautensa heitä kohtaan, ja joka paikasta, niin kylästä kuin vähäisestä mökki-ryhmästä, kiirehtivät miehet ja vaimot itkien kunnioittamaan sen maallisia jäännöksiä, jota he olivat niin usein väärin ymmärtäneet, kun hän eli.
Kun pastori Bugenhagen oli pitänyt ruumiinsaarnan Lutherin saarnastuolista, puhui Melancthon muutamia sanoja arkun vieressä Kaupunginkirkossa. He rakastivat toisiansa suuresti. Kun Melancthon kuuli hänen kuolemastansa, tuli hän syvästi liikutetuksi ja sanoi luentosalissaan:
"Oppi syntien anteeksi-antamuksesta ja usko Jumalan Poikaan ei ole keksitty minkään ihmisjärjen kautta, mutta Jumala on ilmoittanut sen meille tämän miehen kautta, jonka Hän on herättänyt."
Ennenkuin ruumis laskettiin viimeiseen lepopaikkaansa likellä sitä saarnastuolia Kaupunginkirkossa, jossa Tohtori Lutherin oli tapa saarnata, lausui T:ri Melancthon arkun vieressä latinaksi nämät sanat, jotka Casper Creutziger kohta käänsi saksaksi:
"Jokaisen, joka oikein tunsi hänet, täytyy todistaa, että hän oli hyvä-sydäminen, armelias mies, miellyttävä kaikissa puheissaan, lempeä ja rakastettava, eikä äkkipikainen, intohimoinen, itsepäinen ja pian närkästyvä. Vaan kuitenkin oli hänellä semmoinen totisuus ja uskallus sanoissa ja olennossa, joka sopi hänen kaltaiselle miehelle. Hänen sydämensä oli suora, uskollinen ja vilpitön. Se ankaruus, jota hän käytti kirjoituksissaan oppinsa vihollisia vastaan, ei lähtenyt riidanhaluisesta taikka kiukkuisesta mielenlaadusta, vaan suuresta vakavuudesta ja totuuden innosta. Hän osoitti aina ylevää rohkeutta ja miehuutta eikä hän vähäisestä vihollisten ärjynästä säikähtynyt. Uhkaukset, vaarat ja kauhut eivät peloittaneet häntä. Niin tarkka ja terävä oli hänen järkensä, että hän sekavissa, hämärissä ja vaikeissa asioissa yksinään pian huomasi, mitä tuli neuvoa taikka tehdä. Eikä hän, niinkuin muutamat luulevat, halveksinut muitten mietteitä, vaan piti aina lukua niitten ajatuksesta ja tahdosta, joitten kansa hänellä oli tekemistä. Hän ei opettanut kapinallisia mielipiteitä, joita väkivallalla julistettiin; hänen oppinsa on pikemmin Jumalan pyhän tahdon ja oikean palveluksen tulkitseminen, Jumalan sanan selittäminen, nimittäin Kristuksen evankeliumin. Nyt hän on yhtynyt niihin profeetoihin, joista hän niin mielellään puhui. Nyt he tervehtivät häntä työkumppanikseen ja hänen kanssansa ylistävät Herraa, joka kokoo ja säilyttää kirkkonsa. Mutta meidän tulee uskollisesti ja lakkaamatta ajatella tätä rakastettua isäämme eikä koskaan antaa hänen muistonsa kadota meidän sydämestämme."
Hänen muotokuvansa asetetaan Kaupunginkirkkoon, mutta hänen elävä kuvansa on kätketty lukemattomiin sydämiin. Hänen muistopatsaansa ovat koulut ympäri koko maata, jokainen hurskas papinperhe ja ennen kaikkia "saksalainen raamattu Saksan kansalle!"