Heidän ystävänsä Bömissä eivät kuitenkaan tahtoneet herjetä uskomasta, mitä he olivat oppineet näiltä miehiltä, vaikka he olivat nähneet, mikä lopuksi tuli. Minusta tämä ei ollut kummallista, sillä varsin työläs on todellakin uskoa, mitä pitää uskoa, enkä minä ymmärrä, että edes polttamisen pelko auttaisi siinä mitään; vaikka se kyllä voisi saada ihmiset vaikenemaan. Mutta Johan Hussin ystävien joukossa oli paljon aatelisia ja korkeita miehiä, jotka eivät olleet tottuneet salaamaan ajatuksiansa eivätkä tahtoneet peittää, mitä Huss oli opettanut heille. Mikä tämä oppi oli, siitä Fritz ja minä emme koskaan voineet saada selkoa, koska äidin-äitimme, joka vastaa kaikkiin meidän muihin kysymyksiimme, ei milloinkaan tahtonut puhua sanaakaan tästä. Me luulemme sentähden, että se oli kovin jumalatoin. Vaan kuitenkin, kun minä eräänä päivänä kysyin, oliko äidin-isämme (joka tietääkseni oli seurannut Hussia) mikään jumalatoin mies, hänen silmänsä leimahtivat niinkuin salama ja hän vastasi kiivaasti:

"Ei yhtäkään parempaa ole elänyt eikä kuollut!"

Tämä kummastutti meitä, mutta kenties me ymmärrämme sen, niinkuin monen muunkin asian, kun tulemme vanhemmaksi.

Suuria häiriöitä syntyi Hussin kuoleman perästä. Bömi jakaantui kolmeen puolueesen, jotka kävivät sotaa toisiansa vastaan. Linnoja ryöstettiin ja aatelis-naisia ja vähäisiä lapsia ajettiin luoliin ja metsiin. Meidän esi-isämme olivat vainottujen joukossa. Vuonna 1458 yltyi taistelo ankarimmilleen. Monta teloitettiin, hirtettiin, poltettiin elävältä taikka kidutettiin. Äidin-isäni surmattiin, kun hän pakeni, ja äidin-äitini joutui suuriin vaaroihin ja kadotti koko vähäisen omaisuutensa, joka oli hänelle jäänyt. Hän saapui Eisenachiin nuorena leskenä, jolla oli kaksi pikkuista lasta, äitini ja täti Agnes.

Mitä väärää uskoa minun äidin isäni lieneekään pitänyt, hänen puolisonsa ei näytä ottaneen siihen osaa. Hän etsi turvaa Augustinin-luostarissa, jossa hän oleskeli, siksi kuin täti Agnes, pukeusi huntuun ja äitini naitiin, jolloin hän muutti meille asumaan. Hän pitää yhtä paljon Fritzistä kuin minäkin — omalla tavallansa, vaikka hän toruu meitä kaikkia järjestänsä, joka ehkä on hyvä asia, koska, niinkuin hän sanoo, ei kukaan muu sitä tee. Ja hän on opettanut minulle melkein kaikki, mitä minä tiedän, paitsi Apostolisen Uskontunnustuksen ja Jumalan Kymmenet Käskyt, jotka isämme opetti meille, ja Paternosterin ja Avemarian, jotka me opimme äitimme sylissä. Fritz taitaa tietysti monta vertaa enemmän kuin minä. Hän osaa Cisio Janus'en (kirkkokalenterin) päästä päähän aivan erhettymättä, ja myöskin, luulen minä, Latinan kieliopin; ja hän on lukenut latinaisia kirjoja, joitten nimiä minun on mahdoton muistaa; ja hän ymmärtää kaikki, mitä pappi lukee ja veisaa, ja veisaa itse yhtä hyvin kuin kukaan heistä.

Mutta pyhimysten legendat ja kertotaulun ja kasvien ja kukkien nimet ja kuvauksen pyhästä haudasta ja pilgrimimatkasta Romaan — kaikki nämät äidin-äitimme on opettanut meille. Hän näyttää niin kauniilta, meidän kallis, vanha äidin-äitimme, kun hän istuu pesän edessä, ompelutyö käsissään. Hänen ihanat, valkoiset hiuksensa ja mustat, kirkkaat silmänsä, jotka ovat niin täynnänsä vilkkautta ja nuoruutta, muistuttavat lieden tulesta, kun lumi peittää katon, mutta sisällä kaikki on lämmintä, taikka niinkuin Fritz sanoo:

"Näyttää siltä kuin hänen sydämensä eläisi ikuisessa kesässä ja ison iän talvi koskisi ainoastaan hänen ruumistansa."

Mutta minä luulen, että se kesä, josta äidin-äitimme sielu elää, pikemmin on paahtava kesä, jossa on salamoita yhtä hyvin kuin auringonpaistetta. Fritz luulee, että me tunnemme hänet ylösnousemisen päivänä hänen silmäinsä katseesta, joka silloin kenties vaan on käynyt vähän lempeämmäksi. Mutta tämä näyttää minusta kauhealta ja kovin kaukaiselta, enkä minä mielelläni ajattele sitä. Me väittelemme usein, minkä pyhimyksen näköinen hän on. Minusta hän tulee St. Annaan, Jumalan äidin Marian äitiin, mutta Fritzistä Egyptin St. Katarinaan, koska hän on niin kuningattaren kaltainen.

Paitsi kaikkia näitä, melkeinpä olin unhottaa sitä mainitsemasta, tunnen minä useitten tätien nimet, jotka Fritz on opettanut minulle. Ja minä osaan kutoa sukkaa ja kehrätä ja neuloa ja kirjailla. Minä aion opettaa nämät kaikki lapsille. Meidän kodissamme on suuri joukko lapsia, ja lisää tulee joka vuosi. Jos ei niitä olisi niin paljon, minulla olisi kenties ollut aikaa oppia enemmän, niinkuin myöskin olla jumalisempi; mutta minä en ymmärrä, kuinka he tulisivat toimeen kotona, jos minä saisin jonkun hengellisen kutsumuksen. Kenties joku näistä nuoremmista säästetään pyhimyksen virkaan. Tekisi oikein mieleni tietää, käykö niin ja saanko minä, jos autan heitä, saako kukaan koskaan jotakin pikkuista halpaa paikkaa taivaassa, kun on auttanut toista jumaliseksi pääsemään! Sillä siinä tapauksessa kenties minullakin olisi toivoa.

Isämme on viisain mies Eisenachissa. Äitini arvelee, ehkäpä koko mailmassa. Tätä äidin-äitimme kuitenkin epäilee. Hän on nähnyt muita paikkoja kuin Eisenachin, joka kenties on syy. Mutta varma on, että hän on viisain mies, minkä minä ikinä olen nähnyt. Enemmän kuin kukaan muu minun tuttavistani puhuu hän semmoisista asioista, joita minä en käsitä. Hän on myöskin suuri keksijä. Hän kaikkein ensimäiseksi ajatteli, että kävisi kirjoja painaminen, ja oli melkein pannut toimeen tämän keksinnön, ennenkuin mikään kirjapaino oli perustettu. Ja hän luuli aina, että oli toinen mailma tuolla puolen valtamerta, aikaa ennen kuin amirali Kristofer Kolumbus löysi Amerikan. Se on ollut ainoa onnettomuus, että joku muu on joka kerta pistäynyt väliin juuri ennen, kuin hän on päässyt keksintönsä perille eikä mitään muuta kuin joku pikku seikka puuttunut, että kaikki olisi ollut täydellistä, ja vei koko kunnian ja voiton. Tämä se on, joka on estänyt meitä rikkaaksi tulemasta — tämä ja lapset. Mutta isälläni on niin lempeä ja tasainen mieli-ala, ei mikään katkeroita sitä koskaan. Ja tästä syystä me kaikki ihmettelemme ja rakastamme häntä niin paljon, vieläpä enemmän kuin hänen suurta taitoansa. Hän näyttää riemuitsevan muitten menestyksestä aivan yhtä paljon, kuin jos hän itse olisi kaikin puolin menestynyt. Jos äiti vähäisen valittaa sitä mainetta, jonka hän olisi kenties saavuttanut, hän hymyilee ja sanoo: