Minä melkein toivoin, että pastejit tulisivat takaisin hyllyille. Juuri tässä paikassa ne legendassa tulivat; mutta nyt niitä ei näkynyt. Päintoisin kaikki tuntui kääntyvän meitä vastaan.
"Fritz", lausui isä ankarasti, "puhu totta, taikka minä pieksen sinut."
Tämä oli semmoinen kohta, jossa meillä ei ollut mitään johtoa St. Elisabetin esimerkistä. Minä en tietänyt, mitä hän olisi tehnyt, jos jotakuta muuta olisi rangaistu hänen anteliaisuutensa tähden; mutta minä en epäillyt ollenkaan, mitä minun tuli tehdä.
"Voi isäni!" minä sanoin, "se on minun vikani — se oli minun tuumani! Me kannoimme ne köyhälle vanhalle vaimolle, joka asuu lähimmäisellä kadulla, hänen lapsenlapsiansa varten."
"Siinä tapauksessa hän ei ole parempi kuin varas", vastasi isämme, "koska hän otti vastaan ne. Fritz ja Elsa, järjettömät lapset, saavat rangaistukseksi jäädä päivällistä paitsi; ja lisäksi suljetaan Elsa omaan huoneesensa, koska hän valehteli."
Minä istuin väristen huoneessani ja ihmettelin, mitenkä voi tapahtua, että asiat niin eri tavalla päättyivät St. Elisabetilta ja minulta, kun täti Ursulan raikas, miellyttävä ääni kuului portailta, ja kohta sen jälkeen piti minua nauraen sylissänsä.
"Pikku Elsa-parkani! Meidän täytyy odottaa vähäsen, ennenkuin noudatamme haltia-pyhimystemme tekoja, taikka emme saa aloittaa väärästä päästä. Se ei esimerkiksi mitenkään sopisi, että minä matkustaisin Romaan yhdentoista tuhannen neitsyen kanssa, niinkuin St. Ursula."
Äidin-äitimme oli arvannut ryöstöretkemme tarkoituksen, ja täti Ursula, joka samalla tuli sisään ja kuuli kertomuksen, pyysi, että kuitenkin joulupäivälliset lähetettäisiin meille. Fritz ja minä uskoimme salaisesti, että St. Elisabetilla oli ollut paljon tekemistä joulupäivällistemme hankkimisessa; mutta tämän perästä me ymmärsimme, että täytyi varovasti menetellä, kun sovitti pyhimysten hurskaat esimerkit omaan elämäänsä, ja ettemme tätä nykyä saisi liikkua ulkopuolella kymmeniä käskyjä.
Kun kuitenkin ajattelee, että St. Elisabet, todellinen kanoniseerattu pyhimys — jonka kuva riippuu ylipuolella kirkkojen alttareita — jonka hyvät teot ovat maalatut kirkkojen akkunoihin ja valaistut auringon kautta, joka paistaa niitten lävitse — jonka luita säilytetään reliki-rasioissa, joita minä aina kannan yhtä lähellä sydäntäni — todesti eli ja rukoili tuossa kolkossa, vanhassa linnassa tuolla ylhäällä ja astui juuri näitä katuja myöten — kenties vielä nähtiin tästä Fritzin ja minun rakkaan sälyhuoneeni akkunasta.
Ainoastaan kolme sataa vuotta takaperin! Jospa vaan minä olisin elänyt kolme sataa vuotta aikaisemmin taikka hän kolme sataa vuotta myöhemmin, minä olisin ehkä nähnyt ja puhutellut häntä ja kysynyt häneltä, mikä se oli, joka teki hänet pyhimykseksi. Minun olisi tehnyt mieli kysyä häneltä niin monta asiaa. Minä olisin sanonut: "kallis St. Elisabet, kertokaat minulle, mikä se on, joka tekee teidät pyhimykseksi? Teidän armeliaisuutenne se ei suinkaan ole, koska ei kukaan liene armeliaampi kuin täti Ursula eikä hän ole mikään pyhimys; eikä se liene teidän vaivanne, teidän kärsivällisyytenne, teidän rakkautenne tahi teidän itsekieltämisenne muitten hyväksi, sillä äitimme on teidän kaltaisenne kaikissa näissä eikä hän ole mikään pyhimys. Senkö tähden, että jätitte pienet lapsenne, Jumala rakastaa teitä niin paljon? vai senkö tähden, ett'ette tyytyneet ainoastaan siihen, jotta teitte ja kärsitte, mitä Jumala määräsi teille, niinkuin äitimme tekee, vaan valitsitte itsellenne muita asioita, joita katsoitte vaikeammiksi?" Ja jos hän olisi ollut hyvänsävyinen (niinkuin luulen hänen olleen) ja kuunnellut minua, minä olisin kysynyt: "hurskas maakreivinna, kuinka semmoiset asiat, jotka teille olivat niin oikeat ja pyhät, ovat Fritzille ja minulle niin väärät?" Ja minä olisin myöskin kysynyt häneltä: "kallis St. Elisabet, suojeliattareni, mikä se on, joka taivaassa saattaa teidät niin onnelliseksi?"