Minun, nuoren, kokemattoman soturin, tuntui kummalliselta kehoittaa semmoista veterania ja voittajaa kuin veli Martin'ia; mutta kun voimakkaimmat ovat joutuneet tämmöisille miekkasille, jossa täytyy taistella yksinään, voi heikonkin käsi tuoda vähäisen kylmää vettä ja virvoittaa sankaria ottelun lomahetkinä.
Mutta vaan taisteleva itse saa voiton; ja viimein veli Martin vielä kerran suoriutui, jopa, niinkuin aivan usein tapahtuu, juuri kuin taistelo näytti tulisimmalta. Hän pääsi voitolle vanhalla aseella — "vanhurskaan pitää elämän uskosta."
Vielä kerran nämät sanat, jotka ovat auttaneet häntä niin usein ja joita hän on kertonut niin monesti retkellämme, astuivat pontevasti hänen sielunsa eteen. Taas hän katsoi ristiin-naulitun Vapahtajan puoleen; taas hän uskoi Häneen, joka on voittanut ja on valmis anteeksi antamaan armon valta-istuimelta; ja taas hänen henkensä oli valkeudessa.
Hänen ruumiinsakin voimat alkoivat pian palata; ja muutaman päivän kuluttua pääsemme Romaan.
Romassa.
Pilgrimimatka on päättynyt. Pyhä kaupunki on vihdoin saavutettu.
Me kuljimme polttavien lakeain poikki, kunnaitten vieremillä viiniköynnösten alla, jylhien, ryhmyisten vuorten yli, laaksojen läpi, jotka olivat viheriät kastanjoista, öljypuista ja myrteistä, ja lemusivat lavendelista ja cistuksesta, siksi kuin Campagnan takaa pyhät tornit ja domit ilmestyivät meidän silmiemme eteen — se kaupunki, jossa Pietari ja Paavali kärsivät martyrikuoleman — Jumalan valtakunnan pääkaupunki.
Samalla hetkellä kuin näimme kaupungin, veli Martin heittäysi maahan ja nostaen käsiänsä taivasta kohden huudahti:
"Terve, pyhä Roma! kolmasti pyhä täällä vuodatetun martyrein veren kautta."
Ja nyt olemme sisäpuolella pyhiä muureja ja asumme Augustinin-luostarissa likellä sitä pohjoista porttia, jonka kautta tulimme ja jota Romalaiset nimittävät "Porta del Popolo."