Me emme puhuneet sen enempää sinä iltana; mutta minä kuulin hänen laulavan yhtä mielivirttänsä: [Ad perennis vitae fontem mens sitivit arida etc.]
Runsaan elonlähteen luokse
Sielu kaipaa sanoissaan,
Henki kahlehdittu pyrkii
Ruumiin siteet murtamaan,
Taistellen ja huoaten se
Halaa helmaan kotimaan.
Murheissaan ja tuskissaan se
Syyllisyyttään valittaa,
Reimuj' aatteleepi, joista
Synti hänet vieroittaa,
Menneen onnen muistot kurjuus,
Nykyinen vaan suurentaa.
Kenpä selvitellä taitaa
Riemut rauhan-kaupungin,
Jossa temppelit ja linnat,
Loistaa helmin hohtavin,
Huoneet välkkyy, asunnoista
Kulta kiiltää kirkkahin.
Siellä kirkkaan päivän lailla
Autuaatkin kulkevat,
Seppel päässä voitoissansa
Keskenänsä riemuvat,
Taisteluita kestetyitä
Muistelevat, nauttivat.
Joit' ei synti tahraa, ne ei
Riitaa tunne himojen,
Liha heillä hengen kanssa
Ain' on sopu-sointuinen,
Kiusauksist' ovat vapaat,
Rauhaa täysin nauttien.
Vapaat vaiheista he kaiken
Alku-juurta tutkivat,
Totuudenkin olemusta
Perin pohjin tarkkaavat,
Tästä lähteest' elämän näin
Elin-nesteen noutavat.
Siitä olon saavat lujan,
Kestävän ja ikuisen,
Jaloina ja kirkkain' ei he
Joudu alttiiks muutosten,
Tuskat, taudit heist' on poissa,
Sekä vaivat vanhuuden.
Näin he elää ikuisesti,
Kaikki muu kun katoaa,
Loistavat ja kukoistavat:
Turmelus se raukeaa,
Kuolemattomuuden voima
Kuolon vallan masentaa.
Niille, jotka kaikki tietää,
Mikä tietämätönt' on?
Heidän katsantonsa tunkee
Sydämenkin piilohon,
Yks' on tahto, yksi toivo,
Yksi mieli heillä on.