Aina uutta sävelettä
Autuaat ne säveltää,
Soidintensa vieno ääni
Sydämetkin viihdyttää,
Vertaistansa kuningastaan
Voittajat kun ylistää.
Onnellinen se, jok' eessä
Herran seisoa näin saa,
Asemalta korkealta
Maailmoita katsastaa,
Auringon ja kuun ja tähtein
Vaellusta valtavaa.
Kristus, rauhan kaupungissa
Voitonmerkki voittajain,
Minutkin sa sinne saata,
Kahleet vangilt' irroittain,
Minutkin tee osalliseks
Lahjoituksist' autuain.
Viel' ei lopuss' ole riita,
Voimaa loppuun asti suo,
Saata sitten rauhaan lapses,
Taistelu kun päättyy tuo,
Katso mua ansainneeksi
Päästä autuaitten luo.
Piinaviikolla.
Wittenberg on ollut täpötäynnä väkeä tällä viikkoa. Kaupungin kirkossa on toimitettu suuria hengellisiä näytelmiä; ja vaaliruhtinaan kirkossa (Linnankirkossa) asetettiin kaikki relikit juhlallisesti näkyviin. Pilgrimejä oli tullut joukottain kaikista naapurikylistä sekä Vendistä että Sachsista. On ollut varsin ikävä kulkea kaduilla, sillä olutta on juotu runsaasti, ja ylioppilaat ja talonpojat ovat tapelleet monessa paikassa. Se on todella hyvin lohduttava asia, että saa suuria synnin päästöjä, kun käy relikejä katsomassa, sillä pilgrimit näyttävät tarvitsevan paljon synninpäästöjä.
Pyhät hengelliset näytelmät olivat erittäin komeat. Judas oli kovin inhottava — hän oli kyttyräselkäinen ja puettu rikkaaksi juutalaiseksi saituriksi; ja perkeleet olivat kylläksi kauheat pelästyttämään lapsia vuodeksi aikaa. Pikku Theklalla oli valkoiset vaatteet ja harsikkosiivet. Hän oli mitä suloisin enkeli — ja koko asia huvitti häntä mahdottomasti. He tahtoivat, että Eva rupeisi yhdeksi noista pyhistä naisista ristin vieressä, mutta hän ei suostunut siihen. Hän todella melkein itki, kun ajatteli sitä, eikä näytä hyväksyvän koko näitä juhlamenoja ollenkaan. "Kaikki nämät ovat todesti tapahtuneet!" hän lausui; "he todesti ristiin-naulitsivat Hänet! Ja Hän on nousnut kuolleista ja elää taivaassa; enkä minä julkene katsoa, että sitä näytetään niinkuin tarinaa."
Toisena päivänä oli näytelmissä tosiaan enemmän pilkkaa ja ivaa, kuin minä olisin suonut. Kristofer sanoi, että hänen mieleensä tuli "Reinecke Fuchs."
Keskivaiheilla toista päivää kaipasimme Evaa, ja kun minä muutamien tuntien perästä palasin kotiin etsimään häntä, oli hän polvillansa vuoteemme vieressä ja nyyhkytti, niinkuin hänen sydämensä olisi ollut pakahtumallansa. Minä vedin häntä puoleeni, mutta minun oli mahdoton huomata, että mitään muuta oli tapahtunut, kuin että se nuori ritari, joka esti meitä kulkemasta metsässä, oli suurella kunnioituksella kumartanut häntä ja näyttänyt hänelle muutamia kuivettuneita orvonkukkia, joita hän sanoi aikovansa aina säilyttää hänen ja hänen sanojensa muistoksi.
Tämä ei näyttänyt minusta aivan anteeksi antamattomalta loukkaukselta, ja minä sanoin sen hänelle.