Kesäkuu
On riemuitsevan ihanaa kesäisessä kuussa, kun sireenit tuoksuvat ja ilma on lauha ja aurinko viipyy viipymistään eikä halua sammua ja uinua.
On riemuitsevan ihanaa, kun koko maailma on laskeutunut usvaisten, loistavien pilvien joukkoon, niin että vain pieni kolkka maastamme kohoaa siitä esiin — jos vaan löytyy kaksi ihmistä, jotka pitävät toisistaan niin täysin, etteivät välitä menneisyyden yhteenliittyvästä perspektiivistä eikä tulevaisuuden koleasta sarastuksesta, vaan elävät aurinkoisessa, suloisessa nykyisyydessä.
Nyt me rakastamme toisiamme; nyt omaamme toisemme; nyt olemme nuoria, voimakkaita tunteissamme, rohkeita mieleltämme. Nykyisyyden hetket välkkyvät niin voimakkain loistein etteivät ne kalpene vanhuuden etäisimpinäkään päivinä.
Olen polvistunut hurmaavasta kiitollisuudesta siksi, että hän on sanonut rakastavansa minua, siksi, että hän on käyttänyt juuri tätä suurta sanaa, jonka edestä itse ajatuskin väistyy kuin sitovan valon edestä, ja jota väreilevät huulet vain kuiskien lausuvat; jonka edessä me vaistomaisesti suljemme silmämme, siksi että katsettamme, jota taivaan salama häikäsee, samalla kohtaa intohimon tuli.
Kun kesäillat pitenivät, istuimme mekin kauvemmin keskustellen.
Olimme molemmat yksin maailmassa. Emäntäni oli matkustanut pois ja hänen vanha palvelijansa lähti joka päivä, annettuaan minulle päivällistä, tyttärensä luokse, toiseen kaupunginosaan. Hän oli iloinen saadessaan mennä, ja minun puolestani sai hän niin mielellään, niin mielellään olla poissa.
Pienen puutarhatilkun ympärillä törröttivät talot liidutuin, sokein ikkunasilmin; minun ikkunani ainoastaan oli puhdas ja avonainen ja hänen ikkunansa oli osaksi kirjojen peitossa.
Koko päivän työskentelin ja uneksin — uneksin ja harmittelin hulluuttani, kun rakastin. — Mutta iltasin tuli hän luokseni ja kertoi päivänsä kokemuksista, ja unelmat ja harmit katosivat ja jälelle jäi ihana tieto siitä, että nykyhetki oli minun.
Oli niin helppoa puhella ensi aikoina, ajatukset tulivat niin täyteläisen rikkaina. Mutta vähitellen kävivät välihetket pitkiksi ja painostaviksi. Alussa olivat ne olleet niin valoisia kuin varhainen ilta, mutta nyt kun ne kestivät kauvemmin, pysähtyivät ajatukseni, ja hänen katseensa kävi synkäksi ja miettiväksi.