Sinä hetkenä olisin melkein voinut toivottaa hänelle valoisata elämää, mutta sehän olisi ollut pilaa.
»Mene nyt,» lisäsin minä, »nyt saatan antaa sinun mennä.»
Hän suuteli, sanaakaan sanomatta, käsiäni ja meni.
Tulin huoneeseeni. Tuntui siltä, kuin kaikki tämä olisi kohdannut jotakuta toista, niin vähän minä tunsin. Ja vielä nytkin tätä kirjoittaessani, kun uusi päivä on koittanut, en tajua itsestäni enempää, kuin jos olisin täysin jäätynyt.
Kaikki on niin kylmää, selkeätä ja läpinäkyvän tyhjää — — Ei löydy niin mitään koko avarassa maailmassa.
Syyskuu.
Minulle on sanottu, että on olemassa hermo, joka on niin tärkeä, että pieninkin kosketus siihen tuottaa häiriötä elimistön toimintaan, ja jos se joutuu kovaan puserrukseen, taukoo sydän lyömästä, keuhkot elämää tuottavaa ilmaa imemästä. Katse käy sameaksi ja aivot työskentelevät umpimähkään.
Niin oli minun laitani monta päivää hänen lähtönsä jälkeen.
Voi niitä pitkiä, mustia öitä, jolloin katkera epätoivo ahdisti sydäntä, jolloin kyyneleet vaan polttivat, tuottamatta apua.
Puhutaan kyynelten lohdusta, kyynelten virkistyksestä.