Sillä tarkoitettanee — kyyneleitä, millä kuollutta itketään.
Mutta ken suree sitä, joka on poispyyhitty, hävitetty omasta elämästä, hänelle ei löydy katkerampaa tuskaa kuin yksinäiset kuumat kyyneleet, jotka polttavat ja kuivettavat mielen ja kärventävät tyysten kaikki hyvät tunteet.
Vasta aamulla vaivuin hetkiseksi raskaaseen horrostilaan ja koko päivänä oli vainen yksi ainoa valoisampi hetki.
Kun heräsin, en ensin tiennyt muuta kuin että aurinko paistoi ja kukkia oli maljakossa.
Mutta seuraavassa hetkessä tuli tuska taas painostavana ja siitä oli mahdoton päästä — ja se lamautti kokonaan toimintatahtoni.
Ja päivät olivat niin pitkiä, pitkiä!
On niin väsyttävää kärsiä, väsyttävää tuntea; niin sanomattoman väsyttävää kaihota ja kummeksia, kun vastausta ei kuulu ja kaiho ei mitään auta.
En uskaltanut katsoa hänen ikkunaansa. Kerran yritin, ja vieläkin kauhistun muistellessani hurjia ajatuksiani elämiseni mahdottomuudesta ja sitä tuskaa, joka painoi minut maahan rukoilemaan ihme-työtä, jota ennen leikilläni olin sanonut toivovani, mutta jota nyt en kuitenkaan uskonut tapahtuvaksi.
Toisinaan olen sydämessäni äärettömän katkera häntä kohtaan, joka anasti itselleen rakkauteni ja sitten jätti minut.
Vaan en kauvaa. Kesken kurjuutta tunnen selvästi, kuinka on parempi tuhlaten lahjoittaa pois olemuksensa parhaan aarteen, kuin ettei koskaan tulisikaan tilaisuuteen lahjoittamaan.