Kurja kiusaus hiipii myöskin usein mieleeni. — Olisihan voinut tarjota hänelle ne rahat — jotka hän oli velkaa sille toiselle — Parempi mikä hyvänsä, kuin olla ilman häntä. Parempi jos olisin rukoillut häntä, ettei hän jättäisi minua, olisin kiusannut, houkutellut häntä, olisin antanut hänelle kaikki, silloin olisi hänen ollut pakko jäädä luokseni.
Mutta kun hän kertoi minulle kohtalostansa, ei pälkähtänyt mieleenikään ostaa hänet vapaaksi, ja se vaisto oli oikea.
Rahavelka olisi kyllä voinut tulla korvatuksi, mutta seitsemän vuoden uskollista hellyyttä ja kärsivällistä luottavaa odotusta ei koskaan voisi kullalla maksaa.
Kysymykset ja mietteet risteilevät yksitoikkoisessa kiertokulussa. Minä alan ja lopetan samalla tavalla, päivät pääksytysten.
Hän ei rakasta tuota toista; minun kanssani olisi hän voinut tulla onnelliseksi, ajattelen ensin — mutta sitten:
Onko kenelläkään oikeutta tulla onnelliseksi rikotun lupauksen kautta?
Voipiko sitä tullakaan onnelliseksi, kun saavuttaa onnensa toisen onnen kustannuksella? Ei, mutta nyt olen minä onneton, tuo toinen saavuttaa onnensa minun ja hänen kustannuksella. Voipiko siis tuo toinenkaan tulla onnelliseksi?
Eikö hänen olisi pitänyt esittää asia hänelle ja antaa hänen päättää? — — Ei, ei, seitsemän vuoden uskollisuus ja miehen sana painavat toisessa vaakalaudassa, minun onneni toisessa, ja se ei voi nousta niitten tasalle.
Sydämeni lemmitty, tee niinkuin muutkin. Syö, juo, tee velvollisuutesi, ajattele vähän äläkä tunne mitään; toimita lapsia itsellesi ja kuole!
Ja kuitenkaan en saata muuta luulla, kuin että sinä vuosien vieriessä jäät yhä enemmän yksin. Minä näen sinut yksin lukuhuoneessasi; älykkäät silmäsi ovat väsyneet ja sinä nojaat pääsi kättäsi vasten.